Perkele ei luovuta helpolla, eikä se tehnyt niin Jeesuksenkaan kanssa kiusatessaan häntä. Kun se ei onnistunut vetoamaan hänen ruumiillisiin tarpeisiinsa, se päätti kokeilla toista lähestymistapaa. Se yritti langettaa hänet ”elämän korskeuden” syntiin vetoamalla hänen henkisiin tarpeisiinsa.
Se otti Jeesuksen kanssaan pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle sanoen: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta’, ja: ’He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'” (Matt.4:5,6).
Selvästikin se yritti saada temppelin harjalta heittäytymisen näyttämään viattomalta pikku tempulta, mikä voisi kasvattaa Jeesuksen mainetta ja tuoda hänelle lisää ihailijoita. Se olisi voinut tehdä hänestä aikansa ”Houdinin”, jonka temppuja olisi tultu katsomaan pitkienkin matkojen takaa.
Tapansa mukaan perkele yritti saada kaiken näyttämään vaarattomalta. Se yrittii uskotella, että kyse oli vain vaarattomasta näytöksestä, millä Jeesus voisi todistaa yliluonnolliset kykynsä. Oletko huomannut, miten se käyttää samaa taktiikkaa sinunkin kanssasi. Se yrittää saada kaiken näyttämään, viattomalta, harmittomalta ja turvalliselta?
Huomion tarve sivuraiteella
Näyttävä hyppy temppelin harjalta olisi tuonut Jeesukselle mainetta, mikä ei äkkiseltään tunnu huonolta asialta. Se olisi lisännyt hänen huomioarvoaan ja tuonut lisää arvostusta. Meillä kaikilla on huomion tarve, mutta se ei saisi olla liian hallitseva. Jos pitää tehdä asioita oman maineen ja kunnian kasvattamiseksi huomiontarve ei ole enää terveellä pohjalla. Silloin, kun pyrkii osoittamaan olevansa jollain tavalla muita parempi tai tärkeämpi on langennut elämän korskeuden syntiin.
Temppelinharjan kiusauksessa Saatana halusi vääristää Jeesuksen luonnollisen tarpeen saada huomiota ja arvostusta. Kaikilla meillä on huomion tarve, eikä siinä ole mitään pahaa, ellei se johda itsensä korottamiseen muiden yläpuolelle. Siinä ei ole mitään pahaa, jos ihminen nauttii muiden kehuista ja arvostuksesta, mutta, kun aletaan itse nostelemaan omaa kissanhäntää, ammutaan ohi. Sananlaskut neuvoo: ”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi” (Sanl.27:2).
Tarve saada muiden hyväksyntää on luonnollista, mutta se voi saada epäterveitä piirteitä, jolloin se johtaa ”elämän korskeuteen” tai niin kuin toinen käännös sanoo ”mahtailevaan elämään”. Syntyy epäterve tarve näyttää olevansa muita osaavampi, älykkäämpi, tärkeämpi, kauniimpi, voimakkaampi tai varakkaampi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että esimerkiksi esiintyvä taiteilija olisi automaattisesti mahtailija. Mahtailu on sisäinen tuntemus, mikä tekee ihmisestä ylimielisen ja muita alentavan.
Kaikille ei riitä se, että on yhtä hyvä, kuin muutkin, vaan pitää olla kaikista paras. Ihminen haluaa olla muiden ihailun ja huomion keskipisteenä. Itsensä ihailu ja näyttämisen tarve oli se, mikä sai Lusiferinkin nousemaan kapinaan Jumalaa vastaan. Se alkoi ihailemaan omaa kauneuttaan ja halusi tulla Jumalaa suuremmaksi.
Halu korostaa omaa erinomaisuutta johtaa ylisuuriin kuvitelmiin itsestä ja alentavaan käytökseen muita kohtaan, muiden halveksimiseen ja alaspäin painamiseen ja monenlaisiin muihin itsekkyyden muotoihin. Pyrkimys näyttää omaa paremmuutta tuo elämän keskiöön vallan, rikkauden ja maineen tavoittelun, joiden avulla omaa paremmuutta pyritään osoittamaan.
Juuri näistä johtuvat tämän maailman suurimmat ongelmat. Mitä kaikkea ihmiset ovatkaan olleet valmiita tekemään saadakseen mainetta ja kunniaa? Tiedämme sen, miten mielettömiin tekoihin jotkut ovat syyllistyneet sitä tavoitellessaan. Sodat ja monet väkivallanteot johtuvat pääasiassa juuri siitä, kun maineen ja suuruuden tavoittelussa on haviteltu toisten omaisuutta ja maa-alueita.
Nöyryydessä hänen valtansa salaisuus
Jos Jeesus olisi heittäytynyt alas temppelin harjalta ja säilynyt vielä hengissäkin, hän olisi varmasti saanut ihailua osakseen ja lisää kannattajia. Häntä olisi pidetty supersankarina, jota mikään ei voisi vahingoittaa. Siihen hän ei suostunut. Hän ei ollut mikä tahansa tempuntekijä, eikä tehnyt ihmeitä saadakseen huomiota tai ihailua.
Kun hän teki ihmetekoja, se tapahtui todellisesta tarpeesta, eikä siksi, että hän olisi esitellyt taitojaan tai saadakseen mainetta ja kunniaa. Jeesus ei ollut halpahintainen tempuntekijä, joka olisi kerännyt itselleen rahaa ja mainetta. Hän ei etsinyt omaa kunniaansa, vaan antoi kaikesta kunnin Isälle ja sanoi Isän tekevän ne teotkin, jotka hän teki (Joh.14:10).
Hän kuvasi itseään sydämeltään nöyräksi ja hiljaiseksi (Matt.19:29). Juuri tässä nöyryydessä piili hänen voimansa salaisuus ja niin se piilee jokaisella meistäkin. Ei meilläkään ole muuta tietä, jos haluamme säilyä Jumalan käytössä ja nähdä hänen ihmeellisiä tekojaan.
Nöyryydessä oli hänen menestymisensä salaisuus ja sama resepti tarjotaan meille: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (Fil.2:5-9).
Vaikka Jeesuksella oli jumalallista auktoriteettia ja kyky tehdä ihmeitä, hän käyttäytyi, kuin tavallinen ihminen. Hän eli muiden joukossa tekemättä itsestään numeroa tai muiden yläpuolella olevaa pyhimystä. Hänen käytöksensä oli niin tavallista ja inhimillistä, että häntä uskalsivat lähestyä kaikenlaiset elämässään epäonnistuneet ihmiset, mistä fariseukset häntä pilkkasivatkin kutsuen häntä halveksivasti publikaanien ja syntisten ystäväksi (Matt. 11:19).
Taikuuden synti
Jos Jeesus olisi heittäytynyt temppelin harjalta, hän olisi syyllistynyt taikuuden syntiin ja hän olisi menettänyt jumalallisen asemansa. Jumala ei ole antanut lupaa tehdä ihmeitä ilman hänen ohjaustaan ja suostumustaan, ei siitäkään huolimatta, vaikka se tapahtuisi hänen nimissään. Ihminen ei voi käyttää Jumalan lahjoja oman mielensä mukaan tai saadakseen itselleen suosiota.
Jos sellainen toiminta synnyttää ihmeitä, niiden takana ei ole Jumala, vaan demoniset voimat. Kaikki ihmeiden tekijät, jotka toimivat Jumalan nimissä, evät ole hänen asiallaan. Joillekin heistä hän on kerran sanova: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt.7:23).
Raamatussa kerrotaan ihmeistä, jotka rikkovat fysiikan lakeja vastaan, mutta ei meillä ole lupa omin päin uhmata luonnon voimia. Meitä ei ole tarkoitettu hyppimään katoilta tai lentämään paikasta toiseen, vaikka Raamatussa kerrotaan sellaisiakin ihmeitä tapahtuneen Pyhän Hengen voiman avulla. (Ap.t.8:39,40). Ne eivät tapahdu ihmisten niin halutessa tai ihmisen voimalla, vaan, kun Jumala viisaudessaan niin päättää.
Herra ei suostu temppujen tekijäksi
Herra ei suostu ihmisen temppujen tekijäksi. Jos hän tekee ihmeitä, se tapahtuu hänen ajallaan ja ehdoillaan. Temppujen tekeminen hänen nimissään on taikuuden syntiä ja hänen kiusaamistaan. Siksi Jeesus vastasi paholaiselle: ”Taas on kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi’.
Yhdysvalloissa eräässä kirkossa pidetään näytösluontoisia esityksiä, joissa jotkut yrittävät todistella sitä, kuinka vahva usko heillä on. He nostelevat paljain käsin myrkyllisiä käärmeitä vedoten Raamatun lupaukseen, jonka mukaan Herra suojelee käärmeiden pistoilta. Se on samaa ,kuin jos Jeesus olisi hypännyt temppelin harjalta vedoten Jumalan varjeluun. Siinä syyllistytään Jumalan sanan väärinkäyttöön, jota Jeesus nimitti Herran kiusaamiseksi.
Temppujen tekeminen Jumalan nimissä on mitä suurimmassa määrin hengellistä ylpeyttä, mikä on kaikista pahin ylpeyden lajeista. Ihminen ottaa kunnian itselleen siitä, mikä kuuluisi Jumalalle. Se on oman uskon määrällä pullistelua, mikä ei ole yhtään sen pyhempää, kuin lihaksilla, älyllä tai omalla tietämyksellä pullistelu.
Kilpailu kunnioituksessa
Paavali kehotti elämään nöyryydessä ja pitämään toista ihmistä parempana kuin itseään” (Fil.2:2). Hän myös sanoi: ”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room.12:10). Tämä on kilpailu, joka ei aiheuta vahinkoa, eikä mielipahaa kenellekään.
Sen sijaan, että kilpailemme keskenämme, kuka meistä on suurin, voisimme kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa, mikä lopettaisi turhanpäiväiset kukkoilut ja sen myötä loppuisivat myös kukkotappelut. Kysymys ei olisi enää siitä, kuka meistä on suurin, vaan siitä miten voisimme auttaa toisiamme tulemaan paremmiksi ja itsetunnoltaan terveemmiksi. Enää ei tarvittaisi alituista ja voimia kuluttavaa taistelua kunnian ja maineen puolesta.
Vastaa