Ensimmäinen asia parannuksen teossa on syntien tunnustaminen. Sen kuvittelisi olevan kaikille helppoa, mutta se on yllättävän vaikeaa. Moni kyllä yhtyy yhteiseen synnintunnustukseen tuntien itsensä osaksi kollektiivista syntisyyttä tai koska se kuuluu kirkonmenoihin, mutta harvempi tunnustaa itse olevansa syntinen.

Omien syntien tunnustaminen on vaikeaa, koska se merkitsee heikkouden tunnustamista. Syntien tunnustamiseen Jumalan edessä liittyy myös tarvitsevuuden tunnustaminen. Jos tunnustaa heikkoutensa, pitää myöntää myös tarvitsevansa Kristuksen apua ja armoa.

Tästä johtuen moni hylkää Jumalan armotarjouksen ja tekee mieluummin itse jotakin sovittaakseen syntinsä. Moni uskonto perustuu juuri tällaiseen hyvittämisen tarpeeseen.

Useilla ihmisillä on sellainen mielikuva, että heidän hyvät ja pahat tekonsa ovat ikään kuin vaakassa. Sen toisessa päässä ovat pahat teot ja toisessa hyvät ja se kumpi puoli painaa enemmän määrittelee sen, miten hyvä ihminen on. Asioiden uskotaan olevan Jumalan edessä kunnossa, jos saa hyvien tekojen puolen kallistumaan enemmän.

Eräs Liisa niminen nainen tuli hengelliseen kokoukseen ja halusi saada esirukousta. Pastori kysyi häneltä, haluaako hän tunnustaa syntinsä Jumalalle. Nainen, väitti ettei ollut koskaan tehnyt mitään syntiä. Pastori vastasi tähän lukemalla katkelman Raamatusta sitä hiukan muunnellen: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta…paitsi Liisa”. Tämän kuultuaan Liisastakin tuli syntinen ja hän halusi ottaa Jeesuksen vastaan syntiensä sovittajana.

Ihminen, joka ei tunnusta syntisyyttään, ei myöskään tunnusta tarvitsevansa Jumalan armoa. ”Eivät terveet tarvitse parantajaa” -sanoi Jeesus.

Ei riitä, että on tehnyt kerran synnintunnustuksen. Isämeidän- rukouksessa sitä toistellaan yhä uudestaan. Syntien tunnustamista tarvitaan toistuvasti. Erehdyksiä sattuu uskovallekin ja ne kannattaa tunnustaa mahdollisimman pian, jotta sydän ei ala kuormittua tai mikä vielä pahempaa, ala paatua. Joku on sanonut, että tilivälit Jumalan kanssa kannattaa pitää lyhyinä.

Syntien hylkääminen

Syntien tunnustamisen lisäksi parannuksentekoon kuuluu niiden hylkääminen. Tämä puoli sivuutetaan usein. Raamatun mukaan se on yhtä tärkeä osa parannuksentekoa, kuin syntien tunnustaminen. Sananlaskuissa neuvotaan parannuksenteon kaava seuraavasti: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon” (Sanl.28:13).

Joidenkin on vaikea sovittaa tätä jaetta armo-opetukseen. Se koetaan vaikeana palana, koska sen mukaan syntien anteeksi saaminen näyttäisi edellyttävän parannuksentekoa. Näyttää kuin tässä olisi jokin ristiriita, mutta, jos asia ymmärretään oikein, mitään ristiriitaa ei ole.

Asia tulee ymmärrettäväksi, kun parannuksentekoa ajatellaan sydämen päätöksenä. Se ei siis ole sitä, että ihminen yrittäisi hyvittää omilla teoillaan syntejään, vaan sitä, että hän sydämessään päättää luopua niistä ja luovuttaa itsensä Kristuksen avun ja armon varaan.

Parannus on ensisijaisesti sisäinen päätös hylätä syntielämä ja sen tosiasian tunnustamista, etten kykene muuttamaan itseäni paremmaksi, vaan tarvitsen siihen Jumalan apua ja armoa. Anteeksiantoa ei saada vasta sitten, kun on onnistunut pääsemään eroon synneistään, vaan sen saa heti kun kääntyy katuvana Jumalan puoleen.

Syntien tunnustaminen ja hylkääminen on kuin sydämen oven avaamista Jumalalle. Se on lupa siihen, että hän saa armahtaa ja ottaa pois kaikki syntini. Sen päätöksen voi tehdä kuka tahansa ja milloin tahansa. Se avaa Jumalalle mahdollisuuden tehdä puhdistavaa työtään. Tästä syystä parannuksentekoa kutsutaan tien raivaamiseksi. Se on esteiden poistamista omassa sydämessä.

Se ei ole suoritus armon saamiseksi tai ansaitsemiseksi, vaan se on antautumista Herran muutettavaksi. Jumala on armollinen yksin Kristuksen sovitustyön tähden, mutta hänen Henkensä pääsee vaikuttamaan siellä, missä ihminen tunnustaa syntinsä ja päättää sydämessään luopua niistä. Parannus on lupaus siitä, että Herra saa valtuudet puhdistaa kaikista synneistä.

Omavoimainen parannuksenteko

Jos parannuksenteko mielletään suorittamiseksi, se on kuin pohjaton suo, minne upotaan sitä syvemmälle, mitä useammin epäonnistutaan. Mitä suuremmat suoritusvaatimukset, sitä syvemmälle vajotaan pettymysten suohon.

Suorituskeskeisyys johtaa ennemmin tai myöhemmin farisealaiseen kaksinaamaisuuteen. Kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu omavoimaisessa parannuksenteossa, sitä alkaa miettiä miten Jumalan lakeja voisi kiertää. Siihen Jeesuksen ajan fariseuksilla oli ratkaisu. He alkoivat laatia lisäsäädöksiä, joiden avulla kiersivät Jumalan lakia.

Suorituspakko ajaa monia kristittyjäkin toistuviin pettymyksiin, jolloin aletaan etsiä Jumalan laista porsaanreikiä, jotta siitä ei tarvitsisi välittää. Se näkyy usein siinä, että Raamatusta haetaan jakeita, jotka omasta mielestä näyttävät kumoavan ne kohdat, jotka koetaan kiusallisina. Ikään kuin jotkut kohdat Raamatussa olisivat enemmän totta, kuin jotkut toiset.

Jumalaa ei tule ajatella vaativana suoritusten valvojana, vaan parannuksenteon mahdollistajana. Hän kyllä haluaa, että teemme itsekin voitavamme päästäksemme irti paheistamme, mutta ei käske tekemään sitä itsensä vuoksi, vaan omaksi ja lähimmäistemme parhaaksi. Herra kyllä pärjää hyvin, vaikka emme tekisi parannusta, mutta me itse emme pärjää.

Teemme parannusta siksi, että pääsisimme vapaiksi synneistä, jotka sitovat meitä, tekevät uskonelämämme raskaaksi ja estävät Jumalan Hengen työn meissä. Teemme parannusta itsemme vuoksi, jotta pääsisimme vapaiksi synneistä mitkä painavat, sitovat ja estävät Jumalan Hengen työn (Hebr.12:1).

Varjelu paatumukselta

Tärkein syy parannuksenteolle on varjella elämää, minkä Jumala on luonut sisimpäämme: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.”(Sanl.4:23) Ellemme varjele sydäntämme puhtaana ennemmin tai myöhemmin se johtaa paatumukseen ja hengelliseen kuolemaan mistä ei ole enää paluuta parannukseen.

Paavali varoitti tästä Timoteusta: ”Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet” (1 Tim.1:19)

Armo kasvattaa parannukseen

Elämään kuuluvat myös epäonnistumiset, mikä meidän on vain hyväksyttävä. Heikkoudet on helppo tunnustaa silloin, kun on luottamus Jumalan armoon. Lankeemusten sattuessa se myös rohkaisee nousemaan ylös ja jatkamaan saman tien matkaa. Armo merkitsee lukemattomia uusia mahdollisuuksia, kuten Sananlaskut asian sanoo: ”Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen” (San.l.24:16).

Ihminen, joka luottaa Jumalan armoon ei masennu lankeemuksen sattuessa tai jää vain paikoilleen, vaan nousee ja jatkaa matkaansa. Kaikki me joskus kompuroimme ja kaadumme, mutta tärkeintä on, että haluamme yhä uudestaan nousta ylös. Synteihinsä ei pidä jäädä siksi, että tuntee itsensä heikoksi ja epäonnistuneeksi.

Kun oppii luottamaan Jumalan armoon ja hyväksymään itsensä heikkona on paljon helpompi nousta lankeemusten jälkeen ylös. Se on sitä, että Jumalan armo kasvattaa parannukseen: ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” (Tiit.2:11)

Parannus prosessina

Hyväksi ihmiseksi ei tulla pelkästään päättämällä, että alanpa tästä hetkestä paremmaksi ihmiseksi. Parhaassa tapauksessa pääsee nopeasti eroon joistakin ulkoisista tavoistaan, mutta ilman sisäistä muutosta se ei ole pysyvää. Tarvitaan luonnetta muuttava kehitys, mikä vaatii aikaa ja Jumalan sanan ja Hengen muuttavaa työtä.

Tätä kehitystä verrataan mullan alla piilevän siemenen kasvuun. Siemen saa kasvuvoimansa omasta kuolemastaan, veteen liuenneista ravinteista, sekä auringon valosta. Raamatun allegoria kuolevasta siemenestä on kuva mielen muutoksesta, siitä, että ihminen haluaa kuolla omille himoilleen ja haluilleen ja on valmis luopumaan kaikesta uuden kasvun hyväksi.

Taivaasta lankeava sade on kuva Jumalan sanan ja Hengen muuttavasta voimasta ja aurinko kuva Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Kaikki nämä yhdessä saavat aikaan metamorfoosin (kreik. metamorphoo), mistä Paavali puhui, tarkoittaen sisäistä muutosta. Pyhä Henki on kuin vesi, joka saa Jumalan sanan ravinteet virtaamaan ja kasvun heräämään. Jumalan armon ja rakkauden aurinko lämmittää ja saa varren kurottautumaan ylös valoa kohti ja sadon kypsymään.

Kuten luonnossa, ihmissydämessäkään kasvu ei tapahdu hetkessä. Tarvitaan Jumalan sanan kastetta ja hänen armonsa ja rakkautensa kypsyttävää vaikutusta. Sisäinen, luonnetta muuttava, muutos on Jumalan Hengen ja sanan vähittäistä työtä.

Kun Jumalan työ edistyy sydämissämme, muutumme yhä enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Alamme ajatella ja reagoida, kuin hän, tuntea, kuin hän. Emme ainoastaan tee samoja asioita, joita Jeesus teki, vaan huomaamme haluavamme tehdä niitä. Muutoksesta tulee osa omaa identiteettiämme ja tahtotilaamme. Mitä enemmän muutumme Kristuksen kaltaisiksi, sitä vähemmän maailmalliset asiat kiinnostavat ja sitä helpommaksi käy hänen seuraamisensa.

Muutos on saman aikaisesti sekä kuoleman, että elämän prosessi. Sitä mukaa, kun me kuolemme itsellemme hänen elämänsä valtaa meitä. Ei riitä se, että olemme tehneet kerran parannuksen, se on tehtävä yhä uudestaan. Itsensä on luovutettava yhä uudestaan Jumalan Hengen työn alle ja luovuttava yksi kerrallaan niistä asioista, jotka estävät kasvun ja uskossa kehittymisen.

Sydämen huoneet

Tämä syvällinen, luonnetta muuttava, prosessi etenee sitä mukaa, kun ihminen avaa sydäntään ja antautuu Jumalan sanan ja Hengen muutettavaksi. Tätä Herran työtä voi kuvata myös talon valtauksena, joka etenee huone huoneelta.

Sydän on kuin talo, jossa on monia huoneita. Ensin Herra tulee pääovelle kolkuttamaan ja pyytää päästä sisään. Hyvä Paimen kolkuttaa sydämen ovella ja käy sisään vain jos hänelle avaa ovensa. Hänen valonsa valaisee kotia, mutta ei vielä sen kaikkia huoneita, joista osa piiloutuu lukittujen ovien taakse.

Elämässämme voi olla lukittuja tiloja, joihin emme ole antaneet kenenkään tulla emmekä välttämättä tunne itsekään kaikkia niiden salaisia osia. Ne voivat sisältää niin kipeitä ja häpeällisiä asioita, ettemme uskalla kohdata niitä itsekään. Voi olla myös asioita, joita vaalimme rakkaudella, vaikka tiedämme, etteivät ne ole meille hyväksi.

Herra tietää mikä on hyväksemme, mutta ei hänkään ala availemaan oviamme väkisin, vaan pyytää lupaamme jokaisen huoneen kohdalla. Jos suostumme siihen, hän valaisee huoneen, siivoaa sen ja korjaa kaiken sen, mikä on mennyt rikki. Jos vain suostumme hän täyttää sen omalla rauhallaan ja hoitavalla läsnäolollaan.

Kasvurauha

Herra ei hoputa muutokseen, vaan antaa kasvurauhan ja mahdollisuuden edetä omaan tahtiin. Tämä tekee parannuksenteosta omaehtoisen prosessin, missä jokainen oikea päätös avaa Jumalalle lisää mahdollisuuksia toimia. Jumalan Henki muuttaa meitä sitä mukaa, kun olemme siihen valmiita.

Hänellä riittää kärsivällisyyttä muokata sydämen maaperää, kastella sitä sanallaan ja Henkensä kautta saadakseen ihmismielen avautumaan muutoksille. Joidenkin kohdalla muutokset tapahtuvat nopeasti ja toisten kohdalla tarvitaan enemmän aikaa. Joku voi olla kärsimätönkin, kun oma tai läheisen muuttuminen tuntuu tapahtuvan liian hitaasti.

Tällaista ihmistä Herra kehottaa olemaan kärsivällinen, kuin peltomies, joka odottaa sadon kypsymistä (Jaak.5:7). Vilja ei kasva yhtään sen nopeammin, vaikka hyppelisi tasajalkaa pellon laidalla. Herramme itse on kärsivällinen peltomies ja hän haluaa meidänkin olevan itseämme ja muita kohtaan kärsivällisiä.

Heikkouksista huolimatta

Apostoli Paavali kipuili samanlaisten heikkouksien kanssa, kuin mekin. Hän ei kuitenkaan jäänyt surkuttelemaan niitä, vaikka sanoikin: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista.”Samaan hengenvetoon hän itse vastasi: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia” (Room.7:24,25)

Paavali ei jäänyt surkuttelemaan lihallista heikkouttaan tai hakenut siitä verukkeita itselleen, vaan pyrki heikkouksistaan huolimatta palvelemaan Jumalan tahtoa. Hän ei antanut niiden lannistaa itseään, vaan nousi ylös ja jatkoi saman tien. Hän myös ymmärsi, että heikkouksista voi koitua jotakin hyvääkin. Hän kirjoitti: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2 Kor.12:9).

Toden totta, heikkoudet voivat tuoda esiin Jumalan voiman. Niiden vuoksi tulemme enemmän riippuvaisiksi Jumalasta, mikä antaa hänelle mahdollisuuden toimia elämässämme. Ilman heikkouksiamme saattaisimme tulla itseriittoisiksi ja hengellisesti ylpeiksi. Heikkoutemme tekevät meidät pieniksi ja nöyriksi ja saavat meidät etsimään hänen armoaan ja apuaan.

Luja ja tinkimätön päätös

Parannusta ei kannata yrittää tehdä puolivillaisesti, tinkien jostakin tai yrittäen tehdä kompromisseja. Sellainen johtaa vain epäonnistumiseen. Parannus kannattaa tehdä alusta saakka lujasti päättäen, luopua kaikesta pahasta ja antautua Herran muutettavaksi. Se kannattaa tehdä kaikki tai ei mitään -periaatteella.

Jeesus käski repäisemään silmänsä irti ja katkaisemaan kätensä, jos ne viettelevät. Joskus pitää riuhtaista itsensä irti niistä asioista, jotka johtavat vahingollisiin tekoihin.

Jokainen tajuaa miltä käden katkaiseminen tai silmän irti repiminen voisivat tuntua. Se on hyvä metafora siitä, miten pahalta synneistä irtautuminen voi tuntua. Se ei ole aina kovin helppoa, kun on kysymys asioista, jotka ovat tuottaneet mielihyvää ja joista on muodostunut tottumuksia.

Jos on vaikkapa addiktoitunut pornon katseluun siitä pitää hankkiutua eroon, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Tottumuksista voi olla vaikea irtautua, mutta se muuttuu mahdottomaksi, ellei edes yritä. Ainakin voi vähentää mahdollisuuksia joutua kiusauksiin. Se voi tarkoittaa vaikkapa pornokanavien lopettamista tai vahingollisten ihmissuhteiden katkaisemista.

Vapautumisen askeleet

Paheista irtautumiseen tarvitaan Herran apua, mutta jotakin pitää itsekin tehdä. Ensimmäinen askel siinä on pyrkiä tietoisesti eroon sellaisista harrastuksista, paikoista ja ihmisistä, jotka johtavat vääränlaiseen elämäntapaan. Se on juuri sitä raajojen ja silmien irti repimistä, mikä voi aluksi sattua, mutta Herran avulla se onnistuu ja myöhemmin se alkaa tuntua jopa hyvältä.

Toinen askel on pyrkiä korvaamaan vanhat tottumukset uusilla ja hakeutua sellaiseen seuraan, jossa on samanlainen halu muutokseen. Paavali kirjoittaa tästä nuorelle Timoteukselle: ”Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä (2 Tim.2:22).

Kolmas tärkeä asia on luottamus Herran apuun. On tärkeä lukea hänen sanaansa ja etsiä jatkuvasti hänen apuaan rukouksessa. Sitä kautta Herra pääsee vaikuttamaan tahtomista ja tekemistä ja muuttamaan vähitellen sisältä käsin.

Viljon tarina

Jos on oikein pahasti addiktoitunut, itsensä irti repäiseminen irti paheista ei enää onnistu. Silloin tarvitaan suoranainen Jumalan ihme. Yksi tällaisen ihmeen kokenut on Viljo niminen alkoholisti, joka oli elellyt vuosikausia alkoholistina Ruotsissa Burosin kaupungissa.

Lääkärit olivat todenneet hänet patologiseksi alkoholistiksi, josta hän ei enää ikinä parantuisi. Pitkäaikainen juominen näkyi hänen kehossaan niin, että toinen käsi oli jäykistynyt liikkumattomaksi ja hänelle oli annettu vain muutama kuukausi elinaikaa.

Noihin aikoihin hän hakeutui erään uskovan ohjaamana paikalliseen seurakuntaan. Siellä hänen puolestaan rukoiltiin. Rukouksen aikana Jumalan Henki kosketti häntä voimakkaasti. Kun oli hetken aikaa rukoiltu Viljo pomppasi pystyyn ja alkoi kiittämään äänekkäästi Jumalaa.

Samalla hän löi kätensä yhteen ja huomasi vasta sen tehtyään kuivettuneen kätensä parantuneen. Muutos oli niin voimakas, että hän pääsi kerrasta eroon alkoholismista ja eli tämän jälkeen vielä parikymmentä vuotta terveenä ja raittiina kunnes kuoli vanhuuttaan ja muutti Herran luokse.

Vilpitön halu

Tällainen kertakaikkinen vapautuminen on mahdollista vain, jos ihmisellä itsellään on siihen vilpitön halu. Parannuksenteon on oltava ehdotonta ja vilpitöntä, jotta se voisi onnistua. Tiedän monia sellaisiakin alkoholisteja, jotka ovat hakeneet rukousapua vain päästäkseen eroon alkoholin haitoista ja voidakseen taas nauttia kunnolla juomisesta.

Jos todella haluaa vapautua paheistaan silloin ei ole varaa jättää minkäänlaisia takaportteja. Kaikenlainen verukkeiden keksiminen ja vilpillisyys ovat vain itsensä pettämistä ja estävät avun saamisen.

Hengellinen keskeneräisyys tai heikkoudetkaan eivät saisi olla verukkeina sille, ettei edes yritä tehdä parannusta. Herran avulla se tulee helpommaksi, jos vain itsellä on vilpitön halu siihen.

Parannuksenteon onnistuminen ei vaadi täydellistä onnistumista taistelussa syntejä vastaan, mutta se vaatii täydellistä ja vilpitöntä päätöstä luopua niistä. Se onnistuu vain, jos on valmis tekemään täyttä totta ja valmis luopumaan kaikesta vääryydestä. Sitä tarkoittaa pyrkimys täydellisyyteen, mihin Raamattu meitä kehottaa (Matt.5:48).

 

Hyvä lukija, jos koit, että tämä kirjan luku puhutteli  tai auttoi sinua jollakin tavalla, niin kerrrothan siitä kommentissa! Jos koit siitä olevan apua itsellesi, niin jaathan sivuston linkkiä myös muille, jotta kirja olisi avuksi mahdollisimman monelle.

http://beta.blogaaja.fi