Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Kristinuskon juurilla

Hengellisen kirjan blogi

Tee meistä seuraajiasi

Sticky post

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan kirjaani ja  jatkossa kenties useampaakin (työn alla). Tälle ensimmäiselle olen antanut nimeksi ”Tee meistä seuraajiasi”. Kirjassa seuraillaan Jeesuksen jalanjäljissä hänen tärkeimpiin opetuksiinsa, jotka ovat mitä parhainpia opasteita hengelliselle matkallemme.

Kirja sopii hyvin luettavaksi vastauskoontulleille ja vähän pidemmällekin edistyneille.

Postausjärjestys noudattelee kirjan normaalia lukujärjestystä. Eli ylin postaus on kirjan ensimmäinen luku.

Oma taustani on se, että olen toiminut toistakymmentä vuotta hengellisessä nuorisotyössä ja Raamatun opettajana.

Tovotan sinulle antoisia ja siunattuja lukuhetkiä!

Jeesus aikalaistensa silmin

Eräänä yönä Nikodeemus-niminen lainoppinut meni tapaamaan Jeesusta. Hän oli Israelin korkeimman neuvoston jäsen ja yksi niistä, jotka käyttivät maassa poliittista, oikeudellista ja uskonnollista valtaa. Ensisanoinaan hän sanoi jotakin, mitä kukaan ei olisi odottanut hänen asemassaan olevalta. Hän teki tunnustuksen: ”Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa” (Joh.3:1).

Tunnustus oli suorastaan hätkähdyttävä yhdeltä maan korkeimmista johtajista. Sitä voi pitää merkittävänä osoituksena Jeesuksen toiminnan arvostamisesta, varsinkin, kun Nikodeemus puhutteli Jeesusta nimellä ”Rabbi”. Se oli arvonimi, mikä suotiin vain ani harvoille ja sillä tarkoitettiin ”kunnioitettavaa opettajaa”.

Kun Jeesus kutsui ensimmäiset seuraajansa

Emme tiedä paljoakaan Jeesuksen elämästä hänen kolmenkymmenen ensimmäisen elinvuotensa ajalta. Raamatussa on vain joitakin pieniä katkelmia hänen lapsuusajaltaan. Sen jälkeisistä tapahtumista tiedämme vain sen, miten hän eli tuntemattomana puuseppänä Nasaret- nimisessä Galilean kaupungissa. Vasta kun hän oli noin 30 -vuotias, hän aloitti julkisen toimintansa ja alkoi kutsua itselleen seuraajia.

Aluksi hän asettui asumaan Kapernaum- nimiseen kaupunkiin, mikä sijaitsi aivan Gennesaretin järven rannalla. Sieltä käsin hän teki lähetysmatkoja kulkien ympäri Galileaa. Hän paransi sairaita, julisti Jumalan valtakuntaa ja kutsui itselleen seuraajia. Samaisen järven rannalla, missä hän asusteli, hän tapasi ensimmäiset seuraajansa.

Mitä on elää Jeesuksen seuraajana?

Ihmisillä on keskenään hyvin ristiriitaisia käsityksiä uskovana elämisestä. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka ajattelevat sen olevan raskasta, rajoittunutta, tylsää ja ikävää ja toisessa ne, jotka uskovat sen olevan jatkuvaa menestystä ja onnea. Omana ja uskallan sanoa, yleisenä kokemuksena on se, että totuus löytyy jostakin näiden väliltä.

Raamattukaan ei lupaa sen olevan kaikin osin helppoa, mutta ei se elämä ole aina helppoa kenelläkään. Arvokalat tunnetaan siitä, että ne uivat vastavirtaan ja vahvistuvat sitä enemmän, mitä pitempään ne siinä uivat. Elämän ei kuulukaan olla aina myötävirtaan kulkemista, sillä siihen kuuluu myös kasvu ihmisenä ja hengellinen kehitys.

Luottamuksen ja toivon varassa

Luottamus Jumalaan on avain, joka avaa hengelliset lukot ja vapauttaa Pyhän Hengen toimimaan. Ilman sitä ei voi odottaa rukousvastauksia, eikä  johdatusta elämäänsä. Jumalan lupaukset eivät toteudu, eikä hän voi johdattaa, ellei opi luottamaan häneen ja siihen mitä hän on ilmoittanut sanassaan. Se on yksi hengellisen maailman lainalaisuuksista, jota ei voi ohittaa edes hartailla rukouksilla ja anomisilla.

Kun olin vielä nuori uskossani Herra puhui voimallisesti yhden profeettansa kautta. Olin juuri asioinut pankissa, kun vastaani tuli mies, jota en tuntenut vielä silloin. Kun olin astumassa pankin ovesta ulos hän pysäytti minut ja ojensi tukon rahaa sanoen: ”Muista aina, kun joudut elämässäsi vaikeuksiin ja tuntuu siltä, että tie on tukossa joka suuntaan, niin silti yksi tie on avoinna ja se on ylöspäin”.

Rohkaisevat edelläkulkijat

Raamattu on rehellinen kuvaus siitä mitä on elää uskovana. Se ei anna liian ruusuista kuvaa siitä, eikä herättele vääränlaisia odotuksia. Se ei salaa Jumalaan uskovien epäonnistumisia tai heidän kokemiaan vaikeuksia. Se ei peittele heidän kokemiaan vainojakaan, mutta samalla se kertoo, miten Herran Henki vahvisti heitä, antoi rohkeutta ja teki heidät lujiksi kestämään niitä. Jokaisen kokemukset ovat tietysti uniikkeja, mutta voimme silti rohkaistua ja saada toivoa heidän kokemuksistaan.

Raamatun henkilöistä Paavalin kokemukset olivat varmaankin sieltä rankimmasta päästä. Suurin osa meistä ei joudu koskaan kokemaan samanlaisia vaikeuksia, mutta hänen kokemansa Jumalan apu rohkaisee meitäkin. Hän ei päässyt helpolla, sillä hän oli pioneeri, tienraivaaja, joka otti pahimmat iskut vastaan. Mutta hän kesti ne, koska Herra oli voimallisesti hänen kanssaan.

Kuuluuko uskonelämään menestys?

Käsitykset siitä tuoko usko Jumalaan menestystä elämään vaihtelevat. Jotkut tyrmäävät koko ajatuksen pelätessään sen johtavan menestysteologiaan tai materialistisiin asenteisiin. On totta, että materialistiset asenteet ovat koituneet monien kohtaloksi. Ne ovat saaneet monen kristityn uskon kylmenemään tai luopumaan siitä kokonaan. Menestys kuuluu kuitenkin Raamatun lupauksiin, niin hengellinen, henkinen, kuin henkinenkin menestys.

Eräs tunnetuimmista Raamatun menestystä kuvaavista jakeista sanoo näin: ”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkiskelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niin kuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmän ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy”.

Motiiveja kysytään

Motiiveilla on hämmästyttävän suuri vaikutus siihen miten toimimme, miten keskittäydymme johonkin ja miten kestämme vastoinkäymiset. Jos on oikein hyvin motivoitunut johonkin suuretkaan vastoinkäymiset eivät lannista.

Tiedämme, miten halukkaasti tartumme asioihin silloin, kun olemme innostuneet jostakin.  Tiedämme senkin, miten vaikea on aloittaa jotakin sellaista mistä ei ole lainkaan innostunut. Motivoituminen on kuin junan käyttövoima, joka saa raskaankin junan liikkeelle ja vauhtiin, jota on vaikea sen jälkeen enää pysäyttää.

Jeesuksen seuraajan kodittomuus

Eräs lainopettaja tuli Jeesuksen luo ja sanoi hänelle: ”Opettaja, minä seuraan sinua, mihin ikinä menet” (Matt.8:19). Näin hän ilmoittautui Jeesuksen seuraajaksi ja tunnusti hänet itseään suuremmaksi opettajaksi ja tämän hän teki  kansanjoukon ympäröimänä julkisesti.

Siinä, kun Nikodeemus oli aikaisemmin tullut Jeesuksen luokse yöllä salaa, tämä mies teki sen täysin julkisesti ja tunnusti uskonsa kansanjoukon edessä. Hänen asemassaan olevalta sellainen vaati paljon. Tuskin hän olisi sitä tehnyt, ellei hän olisi ollut täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus oli se, mitä hän sanoi olevansa.

Ulkopuolella leirin

”Niin menkäämme siis hänen tykönsä ”ulkopuolelle leirin”, hänen pilkkaansa kantaen (Heb.13:11). Näin kehotetaan Raamatussa, mutta mikä on se leiri, jonka ulkopuolelle meidän pitäisi mennä? Onko se tämä yhteiskunta tai sen ihmiset, joista pitäisi pyrkiä erilleen? Sellaista erottautumista ei tarkoiteta, sillä Raamatussa kehotetaan huolehtimaan yhteisten asioiden hoidosta ja elämään rauhassa kaikkien kanssa.

Kun Raamatussa puhutaan maailmasta, sitä tarkastellaan kahdesta eri tulokulmasta. Ensiksikin maailmasta puhutaan Jumalan luomana. Raamatun Iso tietokirja selittää sitä näin: ”UT:n keskeisen »maailmaa» tarkoittavan sanan, kósmos, perusmerkitys on ’järjestys, se mikä on järjestetty; koristus, koru’. Vrt. verbi kosméÓ, ’järjestää, panna kuntoon; koristaa, kaunistaa’”.

Opeta meille parannuksenteosta

Puhuttaessa parannuksenteosta, siihen liitetään usein kielteisiä mielikuvia. Se koetaan ikävänä vaatimuksena tai velvollisuutena muuttaa itsensä jollakin tavalla paremmaksi. Rima tuntuu olevan niin korkealla, että siihen on vaikea, ellei mahdoton yltää. Jotkut eivät edes yritä, vaan leimaavat puheet parannuksenteosta lakihenkisiksi vaatimuksiksi.

Kuitenkin, kun katsotaan Jeesuksen toimintaa, hänelle puhe parannuksenteosta oli luonteva osa evankeliumia, samoin hänen seuraajilleen. Siksi sitä ei voi noin vain sivuuttaa tai leimata vääräksi. Otetaan siis selvää, onko se niin ylitsepääsemätöntä ja vaativaa, kuin uskotaan?

Parannuksenteon eri vaiheet ja merkitykset

Ensimmäinen asia parannuksen teossa on syntien tunnustaminen. Sen kuvittelisi olevan kaikille helppoa, mutta se on yllättävän vaikeaa. Moni kyllä yhtyy yhteiseen synnintunnustukseen tuntien itsensä osaksi kollektiivista syntisyyttä tai koska se kuuluu kirkonmenoihin, mutta harvempi tunnustaa itse olevansa syntinen.

Omien syntien tunnustaminen on vaikeaa, koska se merkitsee heikkouden tunnustamista. Syntien tunnustamiseen Jumalan edessä liittyy myös tarvitsevuuden tunnustaminen. Jos tunnustaa heikkoutensa, pitää myöntää myös tarvitsevansa Kristuksen apua ja armoa.

Päästä meidät pahasta

Jos tehtäisiin kysely siitä, mikä on kristityn pahin vastustaja, luultavasti useimmat nimeäisivät paholaisen sellaiseksi. Se saa usein syyt niskoilleen, kun tapahtuu jotakin pahaa tai ihminen itse tekee pahaa. Paholainen on kyllä vastustajamme, mutta meillä on pari sitäkin pahempaa vastustajaa. Pahimmat vastustajamme ovat oma lihamme ja synti. Niiden vaaroista varoitetaan enemmän, kuin mistään muusta.

Hebrealaiskirjeessä kehotetaan juoksemaan kestävinä edessä olevassa kilpailussa ja panemaan pois synti, joka niin helposti kietoo (Heb.12:1). Synti esitetään tässä tekijänä, joka kietoo ja tekee kilpailemisesta vaikeaa, ellei mahdotonta. Se voi estää perillepääsyn kokonaankin.

Kiusaukset

Olet saattanut yllättyä sitä, kun olet juuri kokenut erityistä Pyhän Hengen läheisyyttä ja voimaa ja heti sen jälkeen olet joutunut kiusauksiin. Mieleen on voinut nousta ajatus, että mitähän väärää olen tehnyt, kun Jumala sallii näin kiusattavan. Vai oletko ajatellut kuvitelleesi kaiken juuri kokemasi tai epäillyt, ettei Jumalan voima voi estää paholaista kiusaamasta sinua?

Oli miten tahansa muista, että Jeesukselle tapahtui sama asia, vaikka hän eli kaikessa Jumalan tahdon mukaisesti. Se tapahtui juuri, kun hänet oli kastettu ja Pyhä Henki oli laskeutunut hänen päälleen. Raamattu kertoo, että Jumala itse johdatti hänet erämaahan paholaisen kiusattavaksi, mikä ilmaisee yhden kiusausten tarkoituksista, sen, että niiden kautta Jumala haluaa koetella kuuliaisuuttamme.

Toinen kiusaus

Perkele ei luovuta helpolla, eikä se tehnyt niin Jeesuksenkaan kanssa kiusatessaan häntä. Kun se ei onnistunut vetoamaan hänen ruumiillisiin tarpeisiinsa, se päätti kokeilla toista lähestymistapaa. Se yritti vedota hänen henkisiin tarpeisiinsa ja langettaa hänet ”elämän korskeuden” syntiin.

Se otti Jeesuksen kanssaan pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta’, ja: ’He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'” (Matt.4:5,6).

Kolmas kiusaus

Kaksi ensimmäistä kiusausta eivät saaneet Jeesusta lankeamaan, joten panoksia oli jälleen korotettava. Paholainen korotti panoksia ja toi hänen eteensä kiusauksen, josta hänkään ei voisi enää kieltäytyä. Tähän viimeiseen kiusaukseen se latasi kaiken sen, mitä maailma voi tarjota. Se lupasi kaiken sen mitä ihminen vain voi kuvitella saavansa koko elämänsä aikana.

Se vei Jeesuksen vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua” (Matt.4:8-10). Tuohon aikaan sillä todella oli tämä valta, sillä Kristus ei ollut vielä murskannut ”käärmeen päätä”, minkä hän teki myöhemmin ristillä.

Vastoinkäymisiset ja koettelemukset

Kun joudumme itse tai joku toinen joutuu kokemaan vastoinkäymisiä, oletuksena on usein se, että on tehty jotakin pahaa ja Jumala rankaisee siitä. Parhaat ystävätkin saattavat syytellä, kuten tekivät Jobin ystävät, jotka ajattelivat vastoinkäymisten olevan hänen omaa syytään.

Syyttely ja syyllisten hakeminen on ihmisille ominaista. Oma syyllisyyden tunne projisoituu muihin ihmisiin. Aina kun syntyy ongelmia, jostakin pitää löytää joku syyllinen, jonka voisi osoittaa itseään pahemmaksi.

Luopumisen siunaukset

Eräänä päivänä Pietari teki Jeesukselle yllättävän kysymyksen. Hän sanoi: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Kysymys oli yllättävä, sillä siitä oli jo kauan aikaa, kun Pietari oli jättänyt kalastajayhteisönsä, ammattinsa ja kaiken taakseen ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta.

Vasta nyt, monen kuukauden jälkeen, hän alkoi kysellä sitä, mitä hän ja muut Jeesuksen seuraajat siitä saisivat. He olivat tehneet suuren uhrauksen elämässään kyselemättä siitä palkintoa. Nyt vasta, paljon myöhemmin, Pietari alkoi kysellä, mitä he saisivat, kun olivat luopuneet kaikesta Jeesuksen seuraamisen vuoksi.

Luottamus kasvaa

Sanonnan mukaan oppi menee parhaiten perille kantapään kautta. Se pätee erityisen hyvin luottamuksen opetteluun. Samalla, kun epäonnistumiset koettelevat luottamusta, ne voivat myös kasvattaa sitä. Monesti vasta kunnon vaikeudet opettavat turvautumaan täydellä painolla Jumalaan.

Silloin kun kaikki asiat sujuvat muutenkin hyvin, tuntuu, kuin häntä ei tarvittaisi. Luottamus lepää silloin omien kykyjen ja luonnollisten turvatekijöiden varassa. Jumalaa ei tarvita silloin elämän ohjaajaksi ja hän saattaa jäädä pelkäksi oman elämän sivustaseuraajaksi.

Abraham esikuvana

Tarvitsemme uskollemme esikuvia ja kuka olisi parempi esikuva, kuin Abraham. Turhaan häntä ei kutsuta ”uskon isäksi”. Hän eli pakanallisen kulttuurin keskellä, kun Jumala kutsui häntä ja käski lähteä maastaan ja suvustaan matkalle, jonka päämäärästä hänellä ei ollut mitään tietoa.

Hän oli valmis jättämään kaiken taakseen ja lähtemään liikkeelle. Matkaevääksi hän sai Jumalan lupaukset, joista hän piti kiinni vuosikausia näkemättä niiden toteutumista. Hän piti niistä kiinni silloinkin, kun asiat näyttivät tapahtuvan juuri päinvastoin kuin, mitä Herra oli hänelle luvannut.

Opeta meitä rukoilemaan

Eräänä päivänä Jeesus nousi vuorelle ja kokosi lähimmät seuraajansa ympärilleen ja hän alkoi opettaa heitä. Hän piti heille yhden kuuluisimmista puheistaan, joka tunnetaan nimellä ”vuorisaarna”. Paikalla oli paljon muitakin ihmisiä, mutta tämän puheensa hän kohdisti erityisesti lähimmille seuraajilleen.

Yksi hänen puheensa teemoista oli rukous. Puhuessaan rukouksesta hän painotti nöyrää asennetta. Nöyrä asenne rukouksessa on tärkeä siksi, koska rukous on vuorovaikutusta Jumalan kanssa. Se ei ole vain puhetta Jumalalle, vaan siihen kuuluu Jumalan äänen kuunteleminen ja alistuminen siihen, miten hän haluaa ohjata rukousta.

Mihin rukousta tarvitaan ja kuinka se toimii?

Oletko koskaan miettinyt syvällisesti rukouksen tarkoitusta, miksi me oikeastaan rukoilemme? Eikö Jumala voisi hoitaa asiat kuntoon ilman rukouksiammekin? Mihin siis rukousta tarvitaan? Moni rukoilija on sitä mieltä, että rukousta tarvitaan Jumalan suostutteluun tai taivutteluun. Oletuksena on se, että Jumala on haluton tekemään mitään ilman suostuttelua. Tämä on hyvin yleinen ajattelutapa ja aivan erityisesti pakanauskonnoissa. Niiden jumalia pitää kaiken aikaa suostutella ja taivutella uhreilla ja rituaaleilla.

Kristinuskolle sellainen on vieras ajatus ja väärä tapa lähestyä Jumalaa. Häntä ei tarvitse suostutella tai mielistellä. Hän on jo valmiiksi suostuvainen. Raamatun mukaan hän on niin suostuvainen ja halukas kuulemaan rukouksemme, että on valmiiksi jo ”kallistanut korvansa kuullakseen meitä” (Ps.116:1,2). Olemme hänen perheväkeään, jota hän Isänä hyvin mielellään kuuntelee(Ef.219).

Rukouksen seitsemän avainta

Daniel sai rukousvastauksen heti, kun hän oli taivuttanut sydämensä Jumalan edessä ymmärrykseen ja nöyryyteen. Samalla polulla aukeavat ovet meillekin. Tarvitsemme ymmärrystä ja nöyryyttä saadaksemme Jumalalta tulevaa viisautta ja ottaaksemme vastaan hänen sanansa, missä hän neuvoo oikeanlaisen tavan rukoilla. Jumalan puolelta ei ole esteitä rukousvastausten saamiselle, vaan esteet ovat meissä itsessämme.

Rukousvastausten esteenä on erilaisia tietämättömyydestä aiheutuvia lukkoja, joihin avaimet löytyvät Jumalan sanasta. Tarvitsemme näitä avaimia, jotta pääsemme käsiksi Jumalan lupaamiin asioihin. Kaikilla meillä on yhtä suuri oikeus niihin, mutta pelkkä oikeus ei riitä, ellei ole keinoja päästä niihin käsiksi. Jos olisit pankin tallelokeron omistaja, mutta sinulla ei olisi avainta siihen, et pääsisi omaisuuteesi käsiksi.

Hengellinen auktoriteetti

Auktoriteetti -sana, kun se yhdistetään hengelliseen vallankäyttöön, saattaa herättää perinteiseen kristillisyyteen tottuneissa epäilyksiä. Se synnyttää menestysteologiaan ja uushenkisyyteen liittyviä mielikuvia ”visualisoinnista”, ”manifestoinnista” ja muista mielen hallinnan tekniikoista, joita käytetään keinoina saavuttaa taloudellista ja hengellistä menestystä. Huoli ei ole täysin aiheeton, sillä nämä uushenkisyyden piiristä tutut metodit ovat hiipineet moniin seurakuntiinkin.

Raamatussa auktoriteetti perustuu Jeesuksen valtaan, jonka hän sinetöi ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Jeesuksen sanat ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” sementoivat hänen asemansa ylimpänä vallan käyttäjänä. Valtaansa hän ei ole koskaan luovuttanut yhdellekään ihmiselle, vaan ainoastaan delegoinut osan siitä. Hebrealaiskirjeen mukaan hän ei ole vielä alistanut kaikkea valtansa alle (Heb.2:5).

Pietari käyttää hengellistä auktoriteettiaan

Evankeliumista löytyy mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten Pietari käytti omaa hengellistä auktoriteettiaan. Eräänä päivänä, kun hän oli menossa yhdessä Johanneksen kanssa pyhäkköön, sen portin pielessä oli rampa mies anomassa almuja ohikulkijoilta. Pietari pysähtyi ja sanoi hänelle: ”Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy” (Ap.t.3:6).

Tässä joku voisi nähdä uushenkisyyteen tai menestysteologiaan viittaavaa toimintaa. Pietarin sanoissa voisi nähdä omavoimaisuutta ja mahtailevaa ylpeyttä, kun hän sanoi antavansa tälle miehelle terveyden. Kuinka kukaan ihminen voi sanoa noin, oliko hänkin sisäiseen jumaluuteen uskova menestysteologi? Miten joku voi nostaa itsensä Jumalan veroiseksi ja sanoa antavansa toiselle terveyden?

Jeesus opettaa palvelemista

Eräänä päivänä Jeesus istui aterioimaan lähimpien seuraajiensa kanssa. Aterian päätteeksi he nauttivat ehtoollista ja kun he olivat sen tehneet, Jeesus nousi pöydästä ja teki jotakin hyvin merkillistä. Hän riisui päällimmäisen vaatteensa, otti pellavaliinan ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhki ne lopuksi liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt (Joh.13:4,5).

Teko, tai paremminkin se, kuka sen suoritti, oli täysin poikkeuksellinen tuon ajan juutalaisessa yhteisössä. Oli aivan tavallista, että juutalaisissa kodeissa pestiin vieraiden jalat, mutta sitä eivät tehneet Jeesuksen asemassa olevat. Vieraan tullessa taloon, hänen jalkansa usein pestiin ja sen teki yleensä talon palvelija tai orja.

Tervettä riippuvuutta oppimassa

Yön pimeimmät hetket olivat käsillä, kun Jeesus sanoi yllättäen seuraajilleen: ”Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’ (Matt.26:31). Tuona samana yönä he olivat joutumassa elämänsä suurimpaan koettelemukseen ja jos he siitä selviäisivät, he selviäisivät mistä tahansa. Vuosia jatkunut yhdessäolon aika oli päättymässä ja nyt he joutuisivat selviämään ilman hänen läsnäoloaan sellaisesta Saatanan seulonnasta, mitä he tuskin olivat edes kuvitelleet kokevansa.

Pian tuota hetkeä seurasi Jeesuksen kuolema ristillä ja kansan kääntyminen hänen seuraajiaan vastaan. Ne olivat sellainen järkytys, mistä he eivät meinanneet selvitä. He eivät voineet millään ymmärtää, miksi niin kävi, vaikka tulevaisuus näytti vielä hetki sitten valoisalta. Vain vähän ennen sitä he olivat miettineet, millaisen paikan kukin heistä saisivat tulevassa Messiaan valtakunnassa. He olivat kuvitelleet Jeesuksen perustavan maanpäällisen valtakunnan ja tekevän heistä yhdessä hänen kanssaan sen hallitsijoita.

Totuuden hyväksymisen vaikeus

Oli kulunut muutamia päiviä siitä, kun Jeesus oli ristiinnaulittu, kun tapahtui merkillinen kohtaaminen Emmauksen kylään johtavalla tiellä. Kaksi Jeesuksen seuraajaa oli kulkemassa tietä pitkin ja, kun he olivat juuri keskustelemassa menneiden päivien tapahtumista, eräs muukalainen liittyi heidän seuraansa. Muukalainen oli heille ennestään tuttu, mutta he eivät tunnistaneet häntä, eikä hänkään ilmaissut heti itseään. Hän käyttäytyi kuin muukalainen ja kysyi, mistä he puhuivat.

Toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi: ”Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?” ”Mitä?”- hän kysy. – ”Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet” (Luuk.24:13-20).

Lapset onko teillä mitään syötävää?

”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” – kuuluivat sanat aamuhämärän peittämältä Gennesaretin järven rannalta juuri, kun Jeesuksen opetuslapset olivat palaamassa järveltä. He olivat olleet koko yön kalastamassa, mutta he eivät olleet saaneet ainoatakaan kalaa. Sitä ei ollut nyt edes itselle syötäväksi. Ammattikalastajina he tunsivat kalojen liikkeet ja tiesivät mistä niitä olisi pitänyt saada, mutta, koko yön työstä huolimatta, mitään ei oltu saatu.

Tilanne oli outo, sillä järvi oli tuohon aikaan niin kalaisa, että sieltä olisi pitänyt huonommankin kalastajan saada saalista. He olivat väsyneitä ja nälissään, eikä heillä ollut syötävää edes itselleen. Saaliin puuttuminen tuskin oli silti heidän suurin murheen aiheensa. Heidän suurin murheen aiheensa oli se, mitä noina päivinä oli tapahtunut ja mikä oli murskannut heidän unelmansa. Heitä painoi murhe Jeesuksen kuolemasta, mikä todennäköisesti oli saanut heidät lähtemään kalaretkellekin.

Tärkeä tehtävänanto

Elettiin jo Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisissä hetkissä ja hänen oli tullut aika jättää jäähyväiset omille seuraajilleen. Ylösnousemuksensa jälkeen hän eli vielä 40 vuorokautta heidän keskuudessaan ilmestyen useille heistä. Erään kerran hän ilmestyi yhtä aikaa yli viidelle sadalle ihmiselle. Nämä viimeiset yhdessäolon päivänsä hän käytti ohjeistaen heitä lähtönsä jälkeistä aikaa varten.

Kuten on yleisenä tapana, lähtijän viimeinen viesti on aivan erityisen tärkeä ja niin oli tässäkin tapauksessa. Viimeisinä sanoinaan hän käski heitä odottamaan Jerusalemissa, kunnes he saisivat Pyhän Hengen voiman ja sen saatuaan lähtemään ja viemään evankeliumin kaikkeen maailmaan. Pyhä Henki, jonka hän heille lähettäisi, tulisi muistuttamaan heitä kaikesta siitä, mitä hän oli heille sanonut, ja auttaisi heitä toteuttamaan saamaansa tehtävää.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi