Eräs lainopettaja tuli Jeesuksen luo ja sanoi hänelle: ”Opettaja, minä seuraan sinua, mihin ikinä menet” (Matt.8:19). Näin hän ilmoittautui Jeesuksen seuraajaksi ja tunnusti hänet itseään suuremmaksi opettajaksi ja tämän hän teki  kansanjoukon ympäröimänä julkisesti.

Siinä, kun Nikodeemus oli aikaisemmin tullut Jeesuksen luokse yöllä salaa, tämä mies teki sen täysin julkisesti ja tunnusti uskonsa kansanjoukon edessä. Hänen asemassaan olevalta sellainen vaati paljon. Tuskin hän olisi sitä tehnyt, ellei hän olisi ollut täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus oli se, mitä hän sanoi olevansa.

Hän alisti itsensä Jeesuksen opetuslapseksi ja tunnusti hänet itseään suuremmaksi opettajaksi. Sen tehdessään hän varmasti tiesi, mitä opettajaksi (rabbiksi) nimetyn henkilön seuraaminen tarkoitti. Hän tiesi sen merkitsevän opetuslapseutta, missä oppilas seuraa kaikessa opettajansa esimerkkiä ja elämänohjeita.

Kuten alussa kerroin, rabbit olivat suuresti kunnioitettuja opettajia, joilla oli omat seuraajansa. Heidän seuraajansa viettivät kaiken aikansa opettajiensa seurassa ja kulkivat kaikkialle hänen jäljessään, kuten lupasi tehdä tämäkin mies. Sinne minne opettaja meni, menivät hänen seuraajansakin ja pyrkivät elämään kaikessa samalla tavalla.

Pudotus maan pinnalle

Mies oli halukas Jeesuksen seuraajaksi, mutta, oliko hän tietoinen siitä, mitä se todella merkitsisi? Jeesuksen vastauksesta voisi päätellä, että ei ollut. Hän pudotti miehen maan pinnalle sanoen: ”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi” (Matt. 8:19-20).

Tapansa mukaan Jeesus ei herätellyt turhia toiveita, vaan toi tosiasiat esiin. Hänen sanansa saattoivat herättää ihmetystä, sillä tiedettiin, että hänellä oli oma asunto. Sen voimme lukea evankeliumista. Mitä hän siis tarkoitti sanoessaan, ettei ihmisen pojalla ole minne päänsä kallistaa?

Mitä ilmeisemmin hän kuvasi sanoillaan ”koditonta” mielentilaa. Siitä hän oli puhunut muissakin yhteyksissä. Se on valmiutta hyväksyä ajatuksen tasolla se, ettei omista pysyvää asemaa tai paikkaa tässä maailmassa. Se on henkistä muukalaisuutta, mikä voi aika ajoin konkretisoitua syrjityksi tulemisena, osattomaksi jäämisenä, uskonsa tähden vainottuna.

Tämä lainopettaja edusti aivan päinvastaista maailmaa. Hän kuului etuoikeutettujen luokkaan, joilla oli tukeva paikka ja huomattava asema yhteiskunnassa. Nämä ihmiset olivat sosiaaliekonomisessa asemassa, mikä toi heille arvostusta ja ylellisen elämän. He olivat saavuttaneet sen kovalla työllään, eivätkä varmasti olleet kovin valmiita luopumaan siitä.

Hänen asemassaan olevat olivat käyttäneet suuren osan elämästään opiskeluun, sekä yhteiskunnallisen aseman ja statuksen saavuttamiseen. He olivat saavuttaneet aseman, mistä ei noin vain luovuttu.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat kuulostivat varmastikin hyvin radikaaleilta. Luultavasti ne toivat menestyksen tavoitteluun ja kovaan työntekoon orientoituneen mieleen ”irtolaisuuden”. Sellainen sopi huonosti hänen kaltaistensa ihmisten maailmaan, missä kaikenlainen epävarmuus tulevasta pyrittiin minimoimaan.

Ketuillakin vakiintuneempi asema

Jeesuksen sanojen mukaan villeinä juoksentelevilla ketuillakin olisi vakiintuneempi elämä, kuin hänen seuraajillaan. Niillä on sentään omat pesäkolonsa ja reviirinsä ja ne elävät, ainakin näennäisesti, turvatumpaa elämää, kuin mitä Jeesus lupasi seuraajilleen. Kettu tietää paikkansa ja asemansa tässä maailmassa, mutta kumpaakaan ei Jeesus luvannut seuraajilleen.

Siihen kuvaan sopii huonosti varmuus urapolun kehittymisestä tai koko eliniäksi turvatusta sosiaaliekonomisesta asemasta. Sellaista varmuutta ei olisi luvassa Jeesuksen seuraajalle. Urakehityksen voisi katkaista vaikkapa uskonnollinen syrjintä tai kieltäytyminen työnantajan vaatimuksesta toimia jollakin epäeettisellä tavalla. Sen voisi katkaista myös Jumalan johdatus, mikä siirtäisi uusiin tehtäviin.

Kun tämä kirjanoppinut kuuli Jeesuksen sanat, ne toivat luultavasti hänen mieleensä mielikuvan vastuuttomasta irtolaisuudesta ja epävarmuudesta, mitä hänen asemassaan olevan oli vaikea ymmärtää. Jeesuksen sanat edustivat täydellistä vastakohtaa sille, miten hänen kaltaisensa ihmiset olivat tottuneet ajattelemaan elämästä.

Esikuva juutalaisten historiasta

Mitään täysin uutta Jeesuksen puheissa ei ollut. Juutalaisilla oli historiassaan vastaavanlaisia kokemuksia, kuin se, mistä hän puhui. Hehän olivat eläneet vuosikymmeniä erämaassa teltoissa ja heidän piti jatkuvasti olla valmiita, Herran niin johtaessa, siirtymään paikasta toiseen.

He elivät muukalaisina kaikkialla, missä kulkivat, eikä heillä ollut pysyvää kotia, eikä kotimaata, mihin olisivat asettuneet ja rakentaneet elämänsä. Oli vain asuinpaikkoja, joissa he saattoivat viipyä väliaikaisesti.

Heidän käskettiin pitämään telttavaarnat löysällä, jotta olisivat nopeasti valmiita lähtemään. Piti olla jatkuva henkinen ja fyysinenkin valmius lähteä ja jättää asuinsijansa. He asuivat teltoissa ja vaeltelivat ympäri erämaata vihamielisten kansojen ympäröiminä.

Heidän piti tarkkailla kaiken aikaa milloin pilvenpatsas nousisi ja johtaisi heidät taas uuteen paikkaan. Se oli kirjaimellisesti kodittomuutta ja esikuva henkiselle kodittomuudelle, mistä Jeesus puhui.

Vaikka useimmat meistä eivät joudu koskaan elämään taivasalla, emme voi silti pitää itsestään selvänä tilannetta missä asiat eivät muuttuisi. Jeesuksen seuraaja elää muukalaisena omassa maassaan, työpaikassaan ja perheensä keskellä, eikä voi kiintyä liiaksi mihinkään.

Tietysti me rakennamme omaa tulevaisuuttamme siellä, missä elämme, mutta silti telttavaarnamme tulee olla löysällä ja olla valmius lähtemään heti, kun Herra niin johtaa.

Meidät on kutsuttu olemaan jatkuvassa valmiudessa, siirtymään Jumalan suunnitelmasta toiseen, aivan kuin Israel telttojensa kanssa. Silloin ei voi olla liiaksi kiinnittynyt mihinkään sellaiseen, mistä ihmiset etsivät sosiaalista hyväksyntää, pysyvyyttä, yhteiskunnallista asemaa, varmuutta tai turvallisuutta. ”Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme” ( Hebr. 13:14).

Vapaat lähtemään

Kristuksen seuraajina luottamuksemme ei lepää tämän maailman turvatekijöiden varassa, vaan Herrassamme, joka on luvannut olla kanssamme joka päivä elämämme loppuun saakka. Luottamuksemme lepää sen varassa, että hän tietää parhaiten mikä kulloinkin on hyväksemme.

Herraan luottavina voimme olla henkisesti vapaita tämän maailman sidonnaisuuksista, mutta yhtä hyvin sen huolenaiheista. Olemme mielessämme vapaita lähtemään, kun Herra niin johtaa, emmekä pelkää sitä, mitä tuleman pitää, koska tiedämme, että lähtemisemme ja tulemisemme ovat Herran käsissä (Ps.121:8).

Herran seuraajalle kaikki tässä maailmassa on väliaikaista. Elämme siinä vieraina ja muukalaisina (Hebr.11:13-16). Olemme taivaan maan kansalaisia, vieraita tälle maailmalle ja tämä maailma on vieras meille. Tiemme on erilainen, eivätkä kaikki sitä ymmärrä. Omat sukulaisemme ja tuttavammekin saattavat kartella meitä tai taivastella ratkaisujamme, jotka teemme Herran johdattamina.

Henkinen kodittomuus tuo myös etuja. Se tuo vapauden, sillä se antaa valmiudet sopeutua nopeisiinkin muutoksiin. Sen avulla voi sietää hetkittäistä epämukavuuttakin. Se voi tarkoittaa astumista epämukavuusalueelle, missä asiat eivät tapahdu totutulla tavalla tai totutuissa puitteissa.

Jeesuksen elämä oli jatkuvaa epämukavuusalueelle astumista. Hänellä oli oma asunto, mutta ei hänellä silti ollut aina paikkaa minne päänsä kallistaisi. Hän liikkui laajalla alueella ympäri Galileaa ja muuallakin ja nukkui todennäköisesti näiden viikkokausia kestäneiden matkojensa aikana taivasalla ja myös ystäviensä luona ja muissa majapaikoissa.

Mitään varmuutta ei aina ollut yösijasta, eikä hänellä ollut antaa sitä seuraajilleenkaan. Hänen seuraajiensa piti olla valmiita sietämään epätietoisuutta tulevasta ja heittäytymään sen varaan, että Herra johdattaisi asiat niin kuin parhaaksi näkee. Piti olla valmis siihen, ettei aina tiennyt mistä itsensä seuravana hetkenä löytää.

Kodittomuudella Jeesus tarkoitti ensisijaisesti valmiutta, mikä on vapautta lähteä liikkeelle silloin, kun on sen aika. Joku voisi kutsua sitä epävarmuudessa elämiseksi, mutta sitä sen ei tarvitse olla. Silloin, kun tietää kulkevansa Jumalan suunnitelmissa ja luottaa häneen, siinä ei ole mitään epävarmaa – joskin sen opettelu luo epävarmuuden tunteen niin pitkään, kunnes oppii luottamaan Herraan.

 

Hyvä lukija, jos koit, että tämä kirjan luku puhutteli  tai auttoi sinua jollakin tavalla, niin kerrrothan siitä kommentissa! Jos koit siitä olevan apua itsellesi, niin jaathan sivuston linkkiä myös muille, jotta kirja olisi avuksi mahdollisimman monelle.

http://beta.blogaaja.fi