Eräänä yönä Nikodeemus-niminen lainoppinut meni tapaamaan Jeesusta. Hän oli Israelin korkeimman neuvoston jäsen ja yksi niistä, jotka käyttivät maassa poliittista, oikeudellista ja uskonnollista valtaa. Ensisanoinaan hän sanoi jotakin, mitä kukaan ei olisi odottanut hänen asemassaan olevalta. Hän teki tunnustuksen: ”Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa” (Joh.3:1). Tunnustus oli suorastaan hätkähdyttävä yhdeltä maan korkeimmista johtajista. Sitä voi pitää merkittävänä osoituksena Jeesuksen toiminnan arvostamisesta, varsinkin, kun Nikodeemus puhutteli Jeesusta nimellä ”Rabbi”. Se oli arvonimi, mikä suotiin vain ani harvoille ja sillä tarkoitettiin ”kunnioitettavaa opettajaa”.
Nikodeemuksen käyttämä monikkomuoto ”me tiedämme” viittaa siihen, että tunnustuksen takana oli muitakin neuvoston jäseniä, luultavasti enemmistö tai kenties koko neuvosto. Jeesuksen tekemät ihmeet ja hänen merkityksensä Jumalan sanan opettajana tunnustettiin siten korkeasti oppineiden juutalaisjohtajien keskuudessa. Tällainen tunnustus nosti hänen arvonsa täysin eri tasolle, kuin joidenkin seuraajiensa glorifioimien kulttijohtajien, joista sepitellään kaikenlaisia liioiteltuja tarinoita ja joiden tekoja paisutellaan vielä heidän kuoltuaankin.
Jeesus oli kiistatta arvostettu aikalaistensa keskuudessa ja myös hänen tekemänsä ihmeet tunnustettiin yleisesti. Ne olivat niin tunnettuja, että juutalaisten historiankirjoituksessakin häntä nimitettiin ”ihmeiden tekijäksi”. Tunnustuksella, minkä hän sai jo elinaikanaan, oli aivan erityisen suuri arvo siksi, koska tiedettiin hänen vaatimaton taustansa. Siihen vedoten jotkut yrittivät mitätöidäkin hänen arvonsa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Korkeasti koulutetut uskonnon, politiikan ja lainkäytön asiantuntijat tiesivät sen, että hän oli oppimaton puusepän poika Nasaretista. Silti he pystyivät tunnustamaan hänen arvonsa Jumalan sanan korkeana opettajana.
Tuon ajan Israelissa rabbeiksi sanottiin opettajia, joilla oli omia seuraajia ja jotka opettivat heitä paitsi sanojensa, myös elämänsä kautta. Päästäkseen tähän arvostettuun asemaan useimmat heistä olivat käyneet lapsuudessaan seitsemänvuotisen koulun, missä oli opiskeltu pelkästään Vanhan testamentin kirjoituksia. Tämän lisäksi he olivat saaneet 12- vuotta kestävän koulutuksen tullakseen Jumalan sanan opettajiksi. Jeesus sai saman arvoaseman taitavien opetustensa ja tekemiensä ihmeiden perusteella.
Hänen auktoriteettinsa ja taitavuutensa Jumalan sanan opettajana tunnustettiin laajasti myös tavallisen kansan keskuudessa. Teokraattisessa yhteiskunnassa ihmeitä pidettiin merkkeinä jumalallisesta toiminnasta. Olihan koko Israelin historia muinaisuudesta saakka ihmeiden värittämä. Tällainen oli siis tilanne Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheessa. Hän ei ollut vain joidenkin fanaattisten seuraajiensa ihailema kulttijohtaja, vaan laajasti, sekä kansan, että heidän johtajiensa arvostama.
Tinkimätön totuudenpuhuja
Myöhemmin kuitenkin tilanne alkoi muuttua. Mitä pitemmälle mentiin, sitä enemmän kansan johtajien mielipiteet jakautuivat. Toimintansa loppupuolella osa heistä yritti edelleen puolustella häntä ja toiset etsivät tilaisuutta osoittaa hänet valehtelijaksi. Heidän asenteidensa muuttuminen on helppo ymmärtää, kun tiedetään miten suorasukaisia ja paljastavia lausuntoja hän heistä esitti julkisesti. Osa kansan johtajista kääntyi häntä vastaan, mutta kansa oli yhä hänen puolellaan ja entistä vakuuttuneempi hänestä. Aivan toimintansa loppupuolella, kun hän ratsasti aasilla Jerusalemiin, hänen kerrotaan saaneen ”koko kaupungin” liikkeelle.
Jeesuksen rohkeus lausua mielipiteensä johti hänet kansan johtajien epäsuosioon, mutta osoitti samalla miten rehellinen ja tinkimätön totuudenpuhuja hän oli. Se antaa aivan erityisen arvon hänen puheilleen. Niistä puuttui poliittinen korrektius ja kaikenlainen kaupanteko. Hän seisoi tinkimättömästi totuuden puolella välittämättä siitä, että menetti arvonsa näiden johtajien silmissä. Hän ei laskelmoinut saadakseen suosiota tai valtaa, vaan seisoi rohkeasti sanojensa takana. Hän paljasti suorasukaisesti heidän kaksinaamaisuutensa, ravisteli heidän uskonkäsityksiään ja kyseenalaisti heidän vääryyksille perustuvia hallintotapojaan.
Ravistelu oli aika ajoin niin kovaa, että he saivat vaivoin hillittyä itsensä, etteivät olisi käyneet saman tien häneen käsiksi ja kivittäneet häntä. Niin he olivat tottuneet tekemään omissa pikatuomioissaan. Jeesukselle he eivät sitä uskaltaneet tehdä, vaikka olivat välillä niin raivoissaan, että kiristelivät hampaitaan.
Jatkuvan tarkkailun alla
Jeesukseen eivät Israelin johtajat uskaltaneet käydä käsiksi pelätessään kansan reaktiota. Siksi he tyytyivät aluksi vain tarkkailemaan häntä ja pitivät tarkoin silmällä. He etsivät tilaisuutta saada hänet ansaan sanoistaan tai teoistaan saattaakseen hänet oikeuden eteen tai vähintäänkin osoittaakseen valehtelijaksi. Hän joutui heidän toimestaan niin tarkkaan syyniin, ettei hänellä ollut varaa pienimpäänkään virheeseen puheissaan tai teoissaan. Ne seulottiin millin tarkalla seulalla, kun hänet yritettiin osoittaa valehtelijaksi
.He tarkkailivat Jeesusta niin tiukasti, että hänelle ei jäänyt tilaa puhua tai tehdä mitään, mikä olisi antanut aihetta osoittaa hänet valehtelijaksi. Olihan hän itse asettanut riman korkealle väittäessään olevansa Jumalan lähettämä, puhuvansa hänen sanojaan ja tekevänsä hänen tekojaan (Joh.5:36). Lain tuntijoina he olisivat voineet milloin tahansa osoittaa hänet valehtelijaksi, jos siihen olisi ollut pienintäkään aihetta. Siihen he eivät pystyneet, mikä teki näistä lain ylimmistä vartijoista heidän tahtomattaan parhaita Jeesuksen todistajia.
He ajattelivat pystyvänsä nujertamaan hänet väittelemällä hänen kanssaan, mutta tekivät siinä suuren virheen, sillä se johti heidät entistä nolompaan ja tukalampaan asemaan. Kerta toisensa jälkeen he joutuivat toteamaan jääneensä alakynteen väitellessään hänen kanssaan (Luuk.13:17). Toisinaan he poistuivat paikalta nolostuneina ja hampaitaan kiristellen. Vaikka heidät oli koulutettu taitaviksi väittelijöiksi he eivät kyenneet osoittamaan häntä valehtelijaksi.
Fariseusten vastakohta
Mitä enemmän he väittelivät hänen kanssaan, sitä vakuuttuneemmaksi kansa näytti tulevan Jeesuksesta. He arvostivat hänen viisauttaan ja rohkeuttaan, kun hän asettautui puolustamaan heitä johtajiensa tekemiä vääryyksiä ja valheita vastaan. He näkivät hänet näiden johtajiensa täydellisenä vastakohtana. Hänen sanoissaan oli sellaista viisautta ja auktoriteettia, että se sai monet ihmettelemään. Jotkut heistä totesivatkin, ettei hän opeta niin kuin heidän kirjanoppineensa, vaan niin kuin se jolla on valta (Matt. 7:29).
Juutalaisilla oli runsaasti kokemuksia kaksinaamaisista fariseuksista ja heidän olisi ollut helppo paljastaa Jeesuskin samanlaiseksi, jos siihen olisi ollut aihetta. Jeesuksen elämässä he eivät nähneet ainoatakaan poikkeamaa siitä, mitä hän opetti. Hän ei yrittänyt etsiä porsaanreikiä Jumalan laista voidakseen kiertää sitä, kuten fariseukset tekivät.
Jeesuksessa he näkivät täydellisen vastakohdan ulkokultaisille lain opettajille, jotka eivät itsekään toteuttaneet omia vaatimuksiaan. Kansalle he tekivät säädöksiä raskauttaen heidän elämäänsä, laatien samalla itselleen kymmenittäin ohjeita, joilla kiersivät omia säädöksiään. Nyt kansa näki henkilön, joka todella eli niin kuin opetti. Hän noudatti tarkoin Jumalan lakia, mutta ei esiintynyt muita kohtaan vaativana ja tuomitsevana, vaan helpotti ihmisten elämää neuvomalla, mikä on lain perimmäinen tarkoitus sanoen esimerkiksi: ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark.2:27).
Toisaalta hän nosti eettistä rimaa, asettaen lähinnä itselleen korkeampia vaatimuksia. Hän siteerasi Vanhan – testamentin lakia sanoen: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa” (Matt. 5:28). Hän ei suoranaisesti lisännyt mitään Jumalan lakiin, mutta tarkensi sitä koskemaan myös sitä, mitä ihminen tekee ajatuksen tasolla.
Hän ei kumonnut tai kiertänyt lakia, vaan terävöitti sitä entisestään, mutta tarjosi samalla ennen kokemattomalla tavalla armoa avuksi niille, jotka kamppailevat omien heikkouksiensa ja riittämättömyytensä kanssa. Tarkentaessaan lakia hän oli tietoinen ihmisten heikkoudesta lain edessä. Siksi hänen tärkein viestinsä oli se, ettei kukaan meistä selviä ilman Jumalan armoa.
Esikuva
Itselleen hän ei anellut armoa, vaan otti koko kuorman kantaakseen. Sen minkä hän sanoi, hän myös toteutti. Hän ei yrittänyt kiemurrella vastuustaan tai sälyttää sitä muiden kannettavaksi. Hän eli niin kuin opetti, eikä sitä pystynyt kukaan kieltämään, eivät edes lain opettajat, jotka tunsivat tarkoin sen ja jotka etsimällä etsivät hänestä vikoja. Korkeasti eettisistä lausumistaan johtuen ja myös siksi, että hän sanoi olevansa Jumalan Poika, häneltä odotettiin enemmän, kuin keneltäkään toiselta. Häneltä odotettiin suorastaan ylimaallista suoriutumista kaikessa siinä, mitä hän opetti ja teki. Häneen kohdistettiin suuria odotuksia ja hän täytti ne.
Koska hän eli niin kuin opetti, hän sai tukittua vastustajiensa suut. Fariseuksilla oli kiihkeä halu osoittaa hänet valehtelijaksi, mutta mitä enemmän he yrittivät saada hänet kiinni sanoistaan tai teoistaan, sitä enemmän heidän arvovaltansa mureni kansan silmissä. Lopulta he joutuivat puhumaan hänestä koko kansan villitsijänä, kun eivät keksineet mitään muutakaan mistä syytellä häntä. He eivät kyenneet osoittamaan vielä silloinkaan häntä mistään syylliseksi, kun häntä oltiin tuomitsemassa kuolemaan. Ei auttanut sekään, että he toivat oikeuden eteen vääriä todistajia, sillä heidänkin todistuksensa osoittautuivat valheiksi.
Jeesus eli niin kuin opetti ja loi standardin kaikelle etiikalle ja vanhurskaudelle Jumalan edessä. Maailmassa on ollut kautta aikojen monia muitakin opettajia, joiden opetuksiin ihmiset ovat ihastuneet ja etsineet niistä itselleen elämänohjeita, mutta ei yhtäkään hänen veroistaan, joka olisi kaikessa elänyt niin, kuin opetti.