Ihmisillä on keskenään hyvin ristiriitaisia käsityksiä uskovana elämisestä. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka ajattelevat sen olevan raskasta, rajoittunutta, tylsää ja ikävää ja toisessa ne, jotka uskovat sen olevan jatkuvaa menestystä ja onnea. Omana ja uskallan sanoa, yleisenä kokemuksena on se, että totuus löytyy jostakin näiden väliltä.
Raamattukaan ei lupaa sen olevan kaikin osin helppoa, mutta ei se elämä ole aina helppoa kenelläkään. Arvokalat tunnetaan siitä, että ne uivat vastavirtaan ja vahvistuvat sitä enemmän, mitä pitempään ne siinä uivat. Elämän ei kuulukaan olla aina myötävirtaan kulkemista, sillä siihen kuuluu myös kasvu ihmisenä ja hengellinen kehitys.
Uskon tie on kuitenkin pääasiassa kevyt kulkea silloin, kun ymmärtää sen oikein. Jos sen näkee omavoimaisena suorittamisena, silloin se voi tuntua ylivoimaisen raskaalta. Jos siitä yrittää selvitä omin voimin se voi käydä hyvinkin raskaaksi, mutta jos oppii hyväksymään itsensä vajavaisena ja tarvitsevana ja turvautumaan Jumalan apuun ja armoon, se käy paljon helpommaksi.
Toinen mikä voi tehdä uskonelämän liian raskaaksi on se, jos jättää tekemättä kunnollisen uskonratkaisun ja yrittää elää samaan aikaan maailmallista elämää. Se käy liian vaikeaksi, jos yrittää elää kahdella tiellä yhtä aikaa. Kokemusten mukaan sellainen uskonelämä ei tunnu antavan mitään ja se on voimatonta, eikä maailmakaan tunnu antavan tyydytystä.
Tämä on eräs tärkeä syy siihen, miksi Jeesus haluaa erottaa meidät maailmallisesta elämästä. Jotta voisi- kokea uskonelämänsä voimaannuttavana tulisi jättää kaikki entinen taakse ja pyrkiä sitä kohti mihin Jumalan sana ja Henki ohjaavat.
Heti ensisanoinaan Jeesus käski Galilean kalastajia luopumaan kaikesta ja seuraamaan itseään. Sillä hän tarkoitti päätöstä, missä hänen seuraamisensa valitaan elämän tärkeimmäksi asiaksi. Se on lupaus luopua kaikesta hänen seuraamisensa vuoksi.
Ensisijaisesti se on sydämen päätös, mutta se voi myös realisoitua tarpeena luopua joistakin itselle tärkeistä asioista. Se on päätös antautua hänen muutettavakseen, lupaus siitä, että hän saa muuttaa ja korjata sisäistä ja ulkoista elämää.
Muutoksen prosessi
Huolimatta päätöksestä antautua Jumalan Hengen ja sanan muutettavaksi käytännössä muutos voi olla hidas prosessi. Sen hitaus tai nopeus riippuu paljolti siitä, miten nopeasti olemme itse valmiita avaamaan elämämme kipukohtia ja valintoja Herramme edessä ja antautumaan hänen autettavakseen ja ohjattavakseen.
Herran sana osoittaa, että hän ei tee mitään väkisin, vaan pyytää lupaamme jokaisen elämämme asian kohdalla erikseen. Hän käsittelee elämämme kipukohtia ja valintoja sitä mukaa, kun olemme valmiita avaamaan niitä hänelle.
Uskon tie on hyvä kulkea silloin, kun turvautuu kaikesta sydämestään Herraan, eikä yritä selvitä siitä omin voimin tai yritä kulkea kahdella tiellä yhtä aikaa. Molemmat tekevät matkasta vaivalloisen. Jos uskonelämä muuttuu suorituskeskeiseksi, se on raskasta ja yhtä raskasta se on, jos toinen jalka on maailmassa ja toisella yrittää pysytellä uskon tiellä.
Molemmissa tapauksissa se on ikävän tuntuista ja voimatonta, koska siitä puuttuu tunne Jumalan läsnäolosta ja hänen motivoiva vaikutuksensa. Uskonelämä tuntuu kuivalta ja ikävältä, eikä siitä pysty nauttimaan kunnolla. Jos haluaa elää voitokasta ja rikasta uskonelämää, silloin kannattaa pyrkiä eroon niin omavoimaisesta suorittamisesta, kuin kahdella tiellä kulkemisestakin.
Suorituskeskeisyydestä hyväksyntään
Miten vaikeaa onkaan tunnustaa omat heikkoutensa tarvitsevuutensa. Se ei ole aina helppoa edes silloin, kun on epäonnistunut elämässään. Voi olla, että sen aiheuttama häpeän tunne vain pahentaa tilannetta. Se voi saada meidät kieltämään omat virheemme ja yrittämään entistä ankarammin. Voi tuntua siltä, että Jumalan hyväksyntä pitää ansaita uudestaan.
Tästä häpeästä Jeesus haluaisi vapauttaa. Hänen edessään me kaikki olemme loppujen lopuksi heikkoja. Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että kyllä minä pärjään, jokainen meistä tekee virheitä ja vääriä valintoja. Saamme hyväksyä itsemme sellaisina, koska hänkin hyväksyy. Ellei opi tunnustamaan omaa keskeneräisyyttään ja tarvitsevuuttaan Jumalan apukin pysyy kaukana.
Jeesuksen seuraaminen ei koskaan kuljeta vaatimuskeskeisyyteen tai pakonomaisuuteen. Siihen johtaa oma riittämättömyyden tunne, ulkoapäin tulevat vaatimukset, sekä paholaisen syytökset ja painostus. Paholaista ei turhaan kutsuta Raamatussa ”veljiemme syyttäjäksi”. Sitä se tekee yötä päivää Jumalan edessä ja yrittää saada meidätkin syyttelemään itseämme ja toinen toisiamme.
Jumala ei vaadi mitään voidakseen hyväksyä tai armahtaa. Hän ei vaadi mitään voidakseen rakastaa – hänen rakkautensa on vastikkeetonta. Emme voi kerätä hänen edessään irtopisteitä suorituksillamme. Emme voi hyvittää niillä epäonnistumisiamme, emmekä osoittaa olevamme hänelle kelvollisia.
Voi tuntua siltä, että pitää suoriutua hyvin uskonelämässä, jotta kelpaisi hänelle, mutta ei hän tarvitse suorituksiamme, sillä hän on jo tehnyt täydellisen suorituksen hyväksemme ristillä ja se riittää hänelle. Tarvitsemme kilvoittelua vain itsemme vuoksi, siksi, että vahvistuisimme ja säilyisimme uskossa.
Herra lupaa, että ”hänen ikeensä on sopiva ja kuormansa keveä”. Liian raskaalta tuntuva kuorma kielii pakottavasta velvollisuuden tai riittämättömyyden tunteesta. Kuormamme on keveä siksi, koska siihen ei sisälly minkäänlaista pakkoa ja koska Herra itse auttaa sen kantamisessa. Hän ei vaadi mitään ollaksemme hänelle kelpaavia, eikä hän pyydä tekemään mitään mihin hän ei anna voimaansa.
Saako uskova nauttia elämästään
Hyvin yleinen mielikuva uskovan elämästä on se, että se on ahdasta ja ikävää. Oletuksena on se, että Jumala on kieltänyt kaikki mielihyvää tuottavat asiat. Tämä ei mitenkään voi pitää paikkaansa, sillä hän on itse luonut nämä asiat. On selvää, että hän haluaa meidän nauttivan kohtuudella luomistaan hyvistä asioista.
Totta on sekin, että saatana on valjastanut monet mielihyvää tuottavat asiat omiin tarkoituksiinsa ja vääristänyt niiden käytön. Se on saanut uskoteltua monille, että elämä on elämisen arvoista vain silloin, kun siitä saa otettua mahdollisimman paljon nautintoa irti.
Yletön nautintojen tavoittelu johtaa levottomaan elämään, missä tavalliset arjen asiat alkavat menettää mielenkiintonsa ja arki tuntua tylsältä. Kohta mikään muu ei enää kiinnosta, kuin viikonlopun juhlinta.
Päivä päivältä pitää saada yhä vain suurempia kiksejä, jotta voisi tuntea edes hetken elävänsä. Lopulta hedonistiset asenteet johtavat pakonomaiseen halujen tyydyttämiseen. Silloin mikään määrä nautintoja ei tunnu enää riittävän, eikä tyydyttävän.
Tämän maailman ruhtinas haluaa, että hylkäisimme kohtuuden ja se tarjoaa mielikuvia entistä suuremmista nautinnoista ja vapaudesta, mikä todellisuudessa johtaa orjuuteen. Addiktioidensa valtaan joutunut ei tunne olevansa vapaa, eikä hän pysty nauttimaan elämästään. Tällaisesta Herra haluaa suojella ja opettaa nauttimaan kohtuudella luomistaan hyvistä asioista.
Taktiikan vaihto
Ellei paholainen saa sysättyä meitä mielihalujemme orjiksi lanseeraamansa nautintokeskeisen kulttuurin kautta, se vaihtaa taktiikkaa ja yrittää uskotella nautintojen olevan syntiä. Piikkimatoilla makaavat fakiirit me tiedämme, mutta kristittyjäkin se on saanut uskoteltua askeettisen elämän johtavan korkeammalle uskon tasolle tai tarjoavan mahdollisuuden päästä kokonaan eroon nautinnon halusta.
Paavali varoitti tästä nuorta, elämänhaluista Timoteusta: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella”(1 Tim.4:1-5).
Tuhlaajapoikakertomuksen opetus
Tuhlaajapoikakertomuksessa tulee hyvin esiin kaksi edellä kuvaamaani tapaa menettää kyky nauttia elämästä. Kertomuksen fokus on aluksi sen päähenkilössä, tuhlaajapojassa, joka jättää isänsä kodin, tuhlaa ennakkoperintönä saamansa varallisuuden ja palaa lopulta kotiin lakki kourassa ja kirjaimellisesti maansa myyneenä.
Hän oli maatalon poika, joka tuhlasi oman osuutensa maatilasta. Elettyään irstasta elämää ja tuhlattuaan koko perintönsä hän löysi itsensä sikojen syöttökaukalon ääreltä, missä ei saanut syödä edes niitä palkokasveja joita sioille syötettiin.
Tämän voi nähdä allegorisena kuvauksena tilanteesta, missä kyltymätön nautintojen tavoittelu on johtanut ”köyhyyteen ja kurjuuteen”. Se voisi tarkoittaa aineellistakin köyhyyttä, mutta sen voi nähdä myös tilanteena, missä ihminen on menettänyt kyvyn nauttia elämästään.
Sen voi nähdä tilanteena, missä mikään ei tunnu enää miltään. Siihen viittaavat sanat ”ei saanut syödä edes niitä palkokasveja joita sioille syötettiin”. Kun sikamaisimmatkaan perversiot eivät täytä enää elämän nälkää on pakko alkaa tehdä inventaariota elämästä. Silloin mielessä olevat vaihtoehdot voivat olla vähissä: ”Päättäisinkö päiväni, vai palaisinko kotiin?”
Vanhemman veljen kokemukset
Kertomuksen toinen poika edustaa toista laitaa, kurinalaista ja askeettista elämää, mistä puuttuu kaikki ilo ja hauskuus. Hän on vanhempi veli, joka on elänyt koko elämänsä säästeliäästi ja työtä tehden.
Nuoremman palatessa kotiin isä järjestää ilojuhlat, mikä saa vanhemman närkästymään ja valittamaan, ettei hänelle ole koskaan järjestetty pitoja, vaikka hän on hoitanut uskollisesti työnsä ja elänyt säästeliäästi.
Isä vastaa hänelle, että kaikki hänen omaisuutensa on myös hänen ja hänkin olisi voinut nauttia siitä. Mutta hän oli orientoitunut työn tekoon ja vastuun kantamiseen. Hänkin olisi voinut nauttia elämästään ja suoda juhlahetkiä itselleen, mutta ei ollut tehnyt sitä. Nämä kaksi poikaa edustavat kahta ääripään tapaa menettää nautinto elämästään.
Jumala on luonut meidät toteuttamaan itseämme ja haluaa meidän tekevän asioita, joista todella nautimme. Tarvitsemme uusia hengellisiä kokemuksia ja tarvitsemme yhtä hyvin myös sielun ravintoa. Kaunis musiikki, luonto, taide, kirjallisuus, urheilu, hyvä ruoka, ystävien kanssa vietetty aika ja lukemattomat muut asiat ovat luojamme antamia lahjoja, joista voimme nauttia.
Kuningas Salomo kirjoittaa: ”Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä.” (Saarn.2:24)
Hyvä lukija, jos koit, että tämä kirjan luku puhutteli tai auttoi sinua jollakin tavalla, niin kerrrothan siitä kommentissa! Jos koit siitä olevan apua itsellesi, niin jaathan sivuston linkkiä myös muille, jotta kirja olisi avuksi mahdollisimman monelle.
http://beta.blogaaja.fi

Kari Pääskynen
Kiitos blogista! Kysyn: mitä tarkoittaa mainitsemasi itsensä toteuttaminen tässä yhteydessä?
beta
Hyvä ja tärkeä kysymys. Oikeastaan siihen voisivat lukijat vastata, koska itsensä toteuttaminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Olisi hyvä, jos tätä kommentoisivat muutkin ja kertoisivat miten he toteuttavat itseään.
Lähtökohta itsensä toteuttamiseen on ymmärtääkseni jonkinasteinen itsensä tunteminen. Kun tuntee itsensä, tietää minkälaiset asiat sopivat itselle ja oppii löytämään omat tapansa itsensä toteuttamiseen.
Itseään voi toteuttaa millä tahansa tekemisellä, joka tuottaa onnistumisen kokemuksia tai vaikkapa uuden löytämisen iloa. Puhutaan flow-tilasta, missä tekeminen on niin mielenkiintoista, että siihen uppoutuu niin, että aikakin tuntuu unohtuvan.
Minkälainen tekeminen saa sinut itsesi tuntemaan tyytyväisyyttä tai iloa?