Yön pimeimmät hetket olivat käsillä, kun Jeesus sanoi yllättäen seuraajilleen: ”Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’ (Matt.26:31). Tuona samana yönä he olivat joutumassa elämänsä suurimpaan koettelemukseen ja jos he siitä selviäisivät, he selviäisivät mistä tahansa. Vuosia jatkunut yhdessäolon aika oli päättymässä ja nyt he joutuisivat selviämään ilman hänen läsnäoloaan sellaisesta Saatanan seulonnasta, mitä he tuskin olivat edes kuvitelleet kokevansa.

Pian tuota hetkeä seurasi Jeesuksen kuolema ristillä ja kansan kääntyminen hänen seuraajiaan vastaan. Ne olivat sellainen järkytys, mistä he eivät meinanneet selvitä. He eivät voineet millään ymmärtää, miksi niin kävi, vaikka tulevaisuus näytti vielä hetki sitten valoisalta. Vain vähän ennen sitä he olivat miettineet, millaisen paikan kukin heistä saisivat tulevassa Messiaan valtakunnassa. He olivat kuvitelleet Jeesuksen perustavan maanpäällisen valtakunnan ja tekevän heistä yhdessä hänen kanssaan sen hallitsijoita.

Nyt heidät oli väkivalloin riistetty irti kaikesta, mihin he olivat luottaneet ja panneet toivonsa. Yhdessä pimeässä hetkessä heidän maailmankuvansa ja unelmansa romahtivat. He olivat niin, kuin Jeesus ennusti, kuin lampaat ilman paimenta, eksyksissä ja vailla päämäärää. Kaikki toivo tuntui murenevan käsiin ja tuntui, kuin heidät oli pahasti petetty. Ei ollut paikkaa mihin palata tai mihin mennä, ei mitään, mikä olisi näyttänyt suuntaa eteenpäin.

Se oli koettelemus, minkä he vaivoin kestivät menettämättä kokonaan uskoaan. Samalla se oli riuhtaisu irti vääränlaisesta riippuvuudesta. Heidän oli nyt selvittävä ilman Jeesuksen läsnäoloa ja hänen jatkuvaa ohjaustaan ja arvioitava uskonsa perusteet uudelleen. Se oli kuin nopea aikuistumisen kokemus, missä oli pakko oppia itsenäistymään nopeasti. Se oli raju pudotus elämän realiteetteihin, jotka löivät kasvoille epätietoisuutena, huolena tulevasta ja tarpeena arvioida oma usko uudelleen.

Riippuvuuskoulutus

Jo paljon ennen näitä yön tapahtumia Jeesus oli opettanut heille hyvin konkreettisella tavalla, mitä on oikeanlainen riippuvuus. Silläkin kertaa siihen kuului opetella toimimaan itsenäisesti, mutta myös olemaan riippuvaisia. He olivat pitkään kulkeneet Jeesuksen seurassa ja katsoneet sivusta, kun hän oli tehnyt ihmeitä ja nyt hän lähetti heidät lähetysmatkalle ja laittoi tekemään samoja asioita, joita hän itse oli tehnyt.

Hän laittoi heidät eräänlaiselle ”evankelioinnin harjoitusjaksolle”. Hän lähetti heidät kyliin ja kaupunkeihin julistamaan Jumalan valtakuntaa käskien: ”Missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle’. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” (Matt.10:7,8).

Hän laittoi heidät toimimaan itsenäisesti, mutta opetti samalla riippuvuutta Jumalasta sanoessaan: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa”. Tämä auttaisi heitä muistamaan oman riippuvuutensa. Hän riisui heidät jo lähtiessä kaikista kuvitelmista, että jokin ihme olisi heistä itsestään lähtöisin. Se riisuisi heidät kaikesta omavoimaisuudesta ja suuruuskuvitelmista. Mikään ihme, mitä Jeesus käski heitä tekemään, ei olisi heidän omaa ansiotaan tai lähtöisin heistä itsestään.

He eivät voisi lukea mitään, mitä tapahtuisi, omaksi ansiokseen, johtuvan oman uskonsa voimasta tai hyvyydestään. Jeesuksen sanat muistuttaisivat heitä siitä, että he eivät saisi luottaa omiin voimiinsa, vaan turvata siihen mitä olivat saaneet Herralta lahjana. Kun he parantaisivat sairaita ja ajaisivat ulos riivaajia, heidän tulisi muistaa mistä tuo voima oli lähtöisin ja, että he olivat ainoastaan välikappaleita, jotka välittivät Jumalan lahjan eteenpäin.

Täydellinen heittäytyminen

Korostaakseen heidän riippuvuuttaan Herra käski heitä tekemän jotakin, mikä veisi heiltä lopunkin mahdollisuuden luottaa itseensä. Jotta ymmärrys riippuvuudesta olisi iskostunut täydellisesti, Herra lähetti heidät tyhjin käsin matkaan sanoen: ”Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne, älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut” (Matt.10:9,10).

Näin hän vei heiltä kaikki mahdollisuudet pärjätä ilman Jumalan johdatusta ja apua. Ainoa mikä heille jäi, oli luottaa täysin Herran apuun ja johdatukseen.

Mietipä millainen tilanne se todellisuudessa oli. Voimme vain kuvitella miltä heistä tuntui lähteä matkalle riisuttuina kaikesta omavaraisuudesta. Heillä ei ollut mitään minkä varassa he olisivat voineet suunnitella elämistään edes yhden päivän ajaksi. Piti vain luottaa siihen, että Jumala johdattaisi ja huolehtisi kaikista tarpeista. Heiltä vaadittiin täydellistä heittäytymistä Herran varaan, mikä teki selväksi sen, miten riippuvaisia he olivat hänen avustaan ja johdatuksestaan.

Mieti, jos itse olisit vastaavassa tilanteessa. Miltä tuntuisi, kun huomaisit, että et voi itse päättää missä ja milloin majoitut. Kun tulisi nälkä et voisi kävellä johonkin ruokakauppaan ostamaan ruokaa tai ravintolaan syömään. Jos vaatteesi hajoaisivat tai likaantuisivat sinulla ei olisi vaihtovaatteita, eikä mahdollisuutta ostaa uusia. Olisit täysin sen varassa miten Jumala sinua johtaisi ja mitä hän sinulle antaisi. Sellainen laittaisi kyselemään joka käänteessä hänen apuaan ja ohjaustaan. Ei olisi muuta mahdollisuutta, kuin luottaa siihen, että hän neuvoisi joka ainoassa asiassa.

Jeesuksen seuraajat olivat monta viikkoa tuolla lähetysmatkalla, mikä teki heistä hyvin riippuvaisia lähettäjästään. Tuona aikana he oppivat yhden tärkeimmistä läksyistään Jumalan koulussa. Samassa koulussa meitäkin kasvatetaan ja Herra voi sallia tilanteita, joissa olemme pakotettuja olemaan riippuvaisia hänestä. Riippuvuuden oppiminen on tärkeää, jotta oppisimme antamaan enemmän tilaa elämässämme hänelle, mahdollisuuden johdattaa itseämme ja toimia kauttamme. Se opettaa rukoilemaan jatkuvasti ja etsimään hänen ohjaustaan.

Kaksinkertaisesti pelastunut

Jeesuksen seuraajina mekin joudumme käymään läpi riippuvuuskoulutuksen. Joku on kuvannut sitä kaksinkertaiseksi pelastumiseksi. Ensin ihminen pelastuu maallisista taivaallisiin ja sitten vielä kerran taivaallisista maallisiin. Ensin tapahtuu irtiotto maailmasta (synnin ja pimeyden maailma) Herran Henki synnyttää halun irtautua siitä ja vetää samalla läheiseen suhteeseen itsensä kanssa, mikä opettaa tulemaan riippuvaiseksi hänestä.

Jos uskonelämä pääsee kunnolla käyntiin, ihminen kokee sen alussa erityistä Jumalan Hengen läheisyyttä ja vaikutusta, mikä saa hänet luovuttamaan elämänsä ohjakset Kristuksen käsiin. Kohta saattaa tuntua jo siltä, kuin mitään muuta ei enää tarvittaisikaan. Jalat tuntuvat leijuvan ilmassa ja maalliset asiat häipyvät taustalle menettäen yhä enemmän merkitystään.

Tässä euforisessa tilassa Jumalan läheisyys ja rakkaus tuntuvat olevan kaiken aikaa läsnä. Rukous tuntuu luontevalta puheelta Jumalan kanssa ja hänen huolenpitonsa kuin äidin sylihoidolta. Hänen rakastava ja lämmin läheisyytensä synnyttää vahvan kiintymyssuhteen, sekä tarpeen ja halun luottaa häneen kaikessa.

Syntyy tunnetila, mitä kutsutaan ensirakkaudeksi. Rakastunut haluaa olla kaiken aikaa vain rakkaansa kanssa ja oppia tuntemaan häntä aina vain paremmin. Yleensä vastauskoontulleella on halu viettää paljon aikaa rukouksessa ja tutkia Jumalan sanaa, mikä lujittaa suhdetta Jumalaan tehden siitä lämpimän ja läheisen.

Vastauskoontullut kokee yleensä voimakasta tarvetta ripustautua Jumalaan. Koko muu maailma menettää merkityksensä ja hän haluaa seurustella vain Herransa kanssa. Työ, opiskelu, tärkeät ihmissuhteet ja monet velvollisuudet saattavat kärsiäkin siitä. Ääritapauksissa elämänhallinta jätetään kokonaan Jumalan käsiin, jolloin autonsa perään voi kiinnittää samanlaisen tarran, kuin joillakin amerikkalaiskristityillä:”In this car there is no driver. God is the driver, I’m only passanger.”

Riippuvuudesta kohti itsenäistymistä

Onneksi Herra itse puuttuu tilanteeseen ja aloittaa uudenlaisen pelastumisen prosessin. Hän toimii, kuin viisas äiti, joka alkaa vieroittaa lastaan itsestään. Vähä kerrassaan syliväli pitenee ja lapsi oppii olemaan pitempiä aikoja yksin ja tulemaan toimeen omillaan. Se on lapsen terveen minuuden ja itsenäistymiskehityksen edellytys. Jumalakin näyttää osaavan tämän homman. Hän vieroittaa, kuin viisas äiti omansa liiallisesta riippuvuudesta.

Uskova havahtuu siihen, kun Herran läsnäolon ei tunne enää samalla tavalla, kuin aikaisemmin. Rukouksiinkaan ei tule vastauksia yhtä nopeasti. Kun Jumalan läsnäolon tunne hiipuu, rakkauden alkuhuuma menee ohitse ja käynnistyy hengellisen itsenäistymisen prosessi. Uskova oppii elämään enemmän uskonsa ja Jumalan sanan varassa, kuin tunteista ja kokemuksista. Hän havahtuu huomaamaan, etteivät elämän realiteetit ole kadonneet ja on pakko ottaa vastuuta valinnoistaan.

Takertuva lokin poikanen

Kaikki eivät ymmärrä irrottautua liiallisesta riippuvuudesta, vaan yrittävät hädissään takertua Jumalaan, uskoen voivaansa jättää kaikki asiansa edelleen hänen huomaansa. Tämä tuo mieleeni erään kesäisen tilanteen, kun istuin puistossa ja katselin, miten pieni lokinpoikanen käveli surkeasti rääkyen emonsa perässä. Emo yritti selvästi opettaa sitä päästämään itsestään irti. Se käveli lujaa vauhtia mutkitellen puolelta toiselle ja poikanen seurasi yhtä lujaa sen perässä. Aina välillä emo noukki maasta jotakin syötävää, jolloin poikanen työntyi heti sen eteen nokka ammollaan.

Tämä ei saanut emoa heltymään. Ilmeisesti se yritti opettaa poikasta keräämään ruokansa itse. Poikanen ei antanut periksi, vaan kulki yhä ruokaa kerjäten emonsa perässä. Kun se oli seurannut sitä noin puolisen tuntia, emo otti yhtäkkiä siivet alleen ja lensi tiehensä poikasen jäädessä huutamaan surkeana sen perään. Se huuteli vielä pitkän aikaa, kunnes se näytti vihdoin ymmärtävän, ettei emo enää palaisi. Vasta sitten se alkoi etsiä itsellensä syötävää.

Suhteellinen riippuvuus

Herra ei ole tarkoittanut, että olisimme hänestä kaikessa ja kaiken aikaa riippuvaisia. Ei hänellä ole olemassa mitään kaiken kattavaa suunnitelmaa tai ohjausta, missä eläisimme, kuin automaattiohjauksessa. Sellainen on fartalistinen ajatus ja vieras Raamatun opetukselle. Herra on kutsunut meidät olemaan suhteellisen riippuvaisia hänestä.

Hänellä on kyllä suunnitelma elämäämme varten, mutta sen sisällä on paljon tilaa sille mitä me itse haluamme elämältämme. Tärkeissä elämän valinnoissa on syytä pysähtyä ja pyytää hänen ohjaustaan, mutta jokaiseen asiaan emme saa, emmekä tarvitse ohjausta.

Herra on kuitenkin kutsunut meidät olemaan siinä mielessä riippuvaisia hänestä, että olisimme jatkuvassa valmiudessa vaihtamaan suuntaa, jos hän niin ohjaa. Siksi on hyvä elää jatkuvasti rukoillen mielessään ja olla valmis kuulemaan mitä Herralla on sanottavana ja miten hän haluaa kulloinkin johdattaa. Hän odottaa sitä, että olisimme jatkuvasti valmiit kuulemaan häntä ja toimimaan, jos hän puhuu jostakin asiasta.

Hiipuuko usko läsnäolon tunteen hiipuessa?

Kaikki eivät yritä takertua Jumalaan. Jotkut vain turhautuvat ja pettyvät, kun hänen läsnäolonsa tunne hiipuu ja rukouksiin ei tule enää nopeita vastauksia. Rukous alkaa tuntua turhalta ja se muuttuu muodolliseksi tai loppuu kokonaan. Usko johdatukseenkin lopahtaa ja asiat otetaan kokonaan omiin käsiin. Riippuvuus Jumalasta vaihtuu riippumattomuudeksi. Joidenkin rakkaus hiipuu siinä määrin, että he muuttuvat uskossaan penseiksi.

Näin ei tarvitsisi käydä, jos oppisi elämään enemmän uskonsa varassa ja ymmärtämään sen, ettei Jumala ole mihinkään hävinnyt elämästä. Silloin voisi syntyä uudenlainen suhde häneen. Tapahtuisi sama, kuin parhaimmillaan parisuhteessa, missä puolisot oppivat olemaan toisistaan erillään ja antamaan toisilleen tilaa, mutta ymmärtävät samalla tarvitsevansa toisiaan. Liiallinen riippuvuus vaihtuu suhteelliseksi riippuvuudeksi ja rakkauden alkuhuuman tilalle tulee syvä kiintymys ja keskinäinen luottamus.