Kun puhutaan parannuksenteosta, siihen liitetään usein hyvin kielteisiä mielikuvia. Se koetaan ikävänä vaatimuksena tai velvollisuutena muuttaa itsensä paremmaksi ihmiseksi. Rima tuntuu olevan liian korkealla. Tuntuu siltä, että siihen on vaikea, ellei mahdoton yltää. Jotkut eivät edes yritä, vaan leimaavat muitta mutkitta puheet parannuksenteosta lakihenkisiksi vaatimuksiksi. Kuitenkin, kun katsotaan Jeesuksen toimintaa, hänelle puhe parannuksenteosta oli luonteva osa evankeliumia, samoin hänen seuraajilleen. Mitä siis on parannuksen teko? Onko se niin ylitsepääsemätöntä ja vaativaa, kuin jotkut uskovat?
Parannuksenteko kuuluu Raamatussa mainittuihin ”Kristuksen opin alkeisiin”, siis ensimmäisiin asioihin, jotka uskoon tulleille tulisi opettaa. Hebrealaiskirjeessä Paavali kehotti jättämään nämä alkeet ja siirtymään ”vahvempaan ruokaan” (Hebr. 6:1-6). Tämän hän kirjoitti seurakunnalle, jolle ne oli opetettu jo useampaan kertaan. Samoihin teemoihin oli jouduttu palaamaan yhä uudestaan, koska osa uskovista ei ollut edistynyt niissä. Samojen asioiden kertaamista ei ollut enää mielekästä jatkaa ja tuhlata aikaa niihin, joita uskossa edistyminen ei kiinnostanut. Heidän olisi pitänyt päästä jo maailmallisista asenteistaan ja elämäntavoistaan, mutta he olivat yhä niissä kiinni.