Motiiveilla on ratkaiseva merkitys siihen, miten toimimme eri tilanteissa tai toimimmeko ollenkaan – innostaako jokin asia, vai tuntuuko täysin merkityksettömältä. Erityisen hyvin pitää olla motivoitunut, jos jokin tehtävä tulee vaikeaksi tai raskaaksi. Uskonelämässä vastaan tulee myös tällaisia tilanteita – se ei ole aina sitä onnen kukkuloilla tanssimista. Silloin pitää olla oikein motivoitunut, jotta ei antaisi periksi. Sellaisessa tilanteessa motiiveja kysytään. Silloin kysytään, rakentuuko usko hiekalle, vai onko se kalliolle rakennettu.
Joitakin motivoi uskonnollinen hartaus ja kaikenlaiset uskonnolliset menot. Itseäni sellaiset eivät ole koskaan innostaneet. Ennen uskoon tuloani en ollut ollenkaan kiinnostunut mistään uskonnollisesta. Kirkossa istuminen tuntui lähinnä pakkopullalta ja ajan haaskaamiselta. Nykyistä kiinnostustani uskon asioihin ei siis selitä uskonnollisuus. Sitä minussa ei ole vähääkään. Ainoa selitys on se, että Herra vaikutti, niin, kuin hän on sanassaan luvannut vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Motiivi tuli häneltä yliluonnollisena vaikutuksena.