Jos tehtäisiin kysely siitä, mikä on kristityn pahin vastustaja, luultavasti useimmat nimeäisivät paholaisen pahimmaksi vastustajakseen. Sitä on helppo syytelläkin silloin, kun tapahtuu jotakin pahaa tai tekee sitä itse. Paholainen on kyllä voimakas vastustaja, mutta on pari sitäkin voimakkaampaa. Pahimmat vastustajamme ovat oma lihamme ja synti. Mistään muusta ei Raamatussa varoiteta niin paljon, kuin lihan ja synnin vaaroista.

Hebrealaiskirjeessä kehotetaan juoksemaan kestävinä edessä olevassa kilpailussa ja panemaan pois synti, joka niin helposti kietoo (Heb.12:1). Jakeen ”Kilpailu”- sana voi aiheuttaa ihmetystä ja nostattaa hien pintaan. Huojennuksena sanottakoon, että siinä kilpailussa ei kilpailla muiden kanssa tai muita vastaan. Se on kilpailu, missä kaikilla on oma sarjansa ja voiton ratkaisee pelkkä perillepääsy. Se on kestävyys-, ei nopeuslaji.

Kun synti alkaa kietoa ja tehdä etenemisestä vaikeaa asialle on tehtävä jotain. Juoksu on riittävän rasittavaa ilman mitään ylimääräisiä esteitäkin, eikä siitä tule mitään, jos on kietoutunut johonkin. Ensimmäinen asia, minkä voi tehdä, on rukoilla. Isämeidän rukous sisältää tärkeimmät päivittäiset rukousaiheemme ja yksi niistä on pyyntö: ”Päästä meidät pahasta”.

Syntiä vastaan on taisteltava. Siinä taistelussa on syytä tietää, mikä on syntiä, ettei taistelisi kuin ilmaan hosuen. Voi olla niinkin, että taistelee jotakin sellaista vastaan, mikä ei ole syntiä. Jotta emme taistelisi olemattomia vihollisia vastaan meidän pitää selvittää asia. Askeetikkojen mielessä kaikki elämän nautinnot ovat syntiä ja halut niihin pitää tukahduttaa, jos ei muuten, niin vaikkapa istumalla pylvään nokassa niin, kuin tekevät jotkut idän pylväspyhimykset.

.Raamatussa ei neuvota tukahduttamaan omia tarpeita, vaan opetetaan, miten niitä tulisi käyttää oikein. Tarpeet itsessään eivät ole synnillisiä. Ne ovat Jumalan luomia ja tarkoitettu tuomaan iloa ja siunausta. Niissä ei ole mitään väärää, kun niitä toteutetaan oikealla tavalla ja oikeissa yhteyksissään. Jumala on luonut tarpeemme, mutta hän haluaa, että opimme hänen avullaan hallitsemaan niitä ja käyttämään niitä oikein.

Sanan ”synti” merkitys Raamatussa

Sanan ”synti” kreikankielinen alkuperä tulee käsitteestä maaliin osumattomuus, maalin ohi meneminen, esim. jousella ammuttaessa tai keihästä heitettäessä. Urheilukilpailussa hutiin mennyt nuoli tai keihäs voi saada aikaan pahaa vahinkoa, samoin väärällä tavalla ja väärin kohdistettu tarpeiden täyttäminen. Synti on tarpeiden väärinkäyttöä, joko siten, että niitä käytetään sopimattomalla tavalla, toteutetaan väärien ihmisten kanssa tai ne saavat liian suuren vallan elämässä.

Ohi voi ampua vaikkapa syömisen ja juomisen kanssa. Jos ruuasta tai juomasta tulee liian tärkeä osa elämää, niin, ettei pysy enää kohtuudessa, se on ohi ampumista. Ohi voi ampua myös henkisten tarpeiden kanssa. On luonnollista, että nautimme kauneudesta tai vaikkapa erilaisista harrastuksista, mutta niihinkin liittyy ohi ampumisen vaara. Jos vaikkapa omasta ulkonäöstä tulee liian hallitseva osa elämää, tai addiktoituu nettipelaamiseen sekin voi tarkoittaa ohi ampumista.

Tarpeiden tyydyttämiselle on omat aikansa, tapansa ja paikkansa. Niitä ei pidä toteuttaa väärillä tavoilla, väärissä yhteyksissä tai päästää hallitsemaan niitä itseään. Kun tarpeet saavat liian suuren hallinnan ne muuttuvat haitallisiksi ajankäytölle, ihmissuhteille ja monelle muulle asialle. Mikä pahinta, tarpeiden tyydyttäminen voi häiritä Jumalasuhdetta. Se voi ottaa Jumalan paikan sydämessä, mitä voi hyvästä syystä pitää epäjumalan palvontana. Vatsastakin on tullut joidenkin ihmisten epäjumala, kuten Raamattu asian ilmaisee ( Fil.3:19).

Tarpeista ei saisi koskaan tulla liian tärkeitä, eikä niiden täyttäminen saisi mennä Jumalasuhteen edelle. Me uskovina saatamme ajatella, että kunhan kartamme juoppoutta, haureutta ja muita vahingollisia syntejä, asiat ovat hyvin. Samaan aikaan liiallinen syöminen tai jokin muu addiktio saattaa hallita. Mikään tarve ei saisi tulla liian hallitsevaksi. Siksi tarpeiden tyydyttämistä pitää opetella säätelemään ja tarvittaessa siirtämään. Kohtuuteen olisi syytä pyrkiä yhtä hyvin syömisen, rahan tavoittelun tai vaikkapa nettipelaamisen kanssa.

Tarkennus synnin määritelmään

Useimmat meistä pitävät varastamista ja murhaamista synteinä. Ne mielletään synneiksi, koska ihmisillä on sisäänrakennettu tieto siitä ja koska ne sisältyvät myös kymmeneen käskyyn. Käsityksemme synnistä voi olla silti puutteellinen. Kiinnitämme katseemme usein pelkästään tekoihin, mutta se pitäisi suunnata myös siihen, mitä tapahtuu sydämessä. Ymmärrämme paremmin synnin luonnetta, kun näemme tekojen ja ajatusten välisen yhteyden.

Jeesus puhui tekojen ja ajatusten suhteesta valaistakseen synti-käsitettä. Hänen fokuksensa oli siinä, mitä tapahtuu ihmisen sydämessä. (Raamatussa sydämellä tarkoitetaan ihmisen toiminnan kolmea keskeisestä säätelijää: 1) ymmärrys 2) tunteet 3) tahto.) Sydän on keskus, mistä koko synti käsite määrittyy ja minkä Jeesus ilmaisi näin sanoen: ”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset” (Matt.15:19). Näillä sanoillaan Jeesus osoitti synnin alkujuurien olevan ajatuksissamme ja tahtotilassamme ja synnin määrittyvän niiden mukaan.

Me ihmiset kiinnitämme huomiomme sanoihin ja tekoihin, mutta Jumala katsoo ensisijaisesti sydämeen, siihen, millaisella ymmärryksellä, motiiveilla ja millaisessa tahtotilassa asioita tehdään. Hänen tuomionsakin määrittyy sydämen mukaan. Herran sanotaan tuomitsevan sydänten salaisimmatkin ajatukset ja aivoitukset (Hebr.4:12). Vaikka kymmenen käskyn laesta useimmat koskevat tekoja, lain myöhemmät tarkennukset jakavat nämä teot sen mukaan millaisin motiivein ja miten tietoisesti ne on tehty.

Otetaanpa yksi esimerkki, niin ymmärrät paremmin, mitä tarkoitan. Raamatun käskyissä on yksiselitteinen kielto: älä tapa, mutta asia tarkentuu, kun sitä tutkitaan muualta Raamatusta. Jos joku tappaa toisen ihmisen vahingossa Herra ei lue sitä hänelle synniksi, vaikka hänen lakinsa sanoo: ”Älä tapa”. Jos sitten joku tappaa toisen suutuspäissään, se määritellään synniksi, vaikka se ei olisikaan etukäteen suunniteltu. Sitäkin vakavampana syntinä pidetään sitä, jos tappaa toisen ihmisen suunnitellusti. Koska Herra tuntee ajatuksemmekin ja hän on oikeudenmukainen ei hän tuomitse silmän näöltä tai korvan kuulolta, vaan määrittelee synnin ja sen laadun motiivien mukaan ja sen mukaan miten tietoisesti se on tehty (Jes.11:3).

Voivatko ajatukset itsessään olla syntiä?

Jos synti määrittyy ajatusten mukaan, se herättää kysymyksen: ovatko ajatukset jo itsessään syntiä? Tähän meille antaa vastauksen Jeesus, kun hän sanoo: ”Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, se saastuttaa ihmisen”(Matt.15:18). Tämän mukaan ajatukset ja tunteet eivät sinällään ole vielä syntiä, ellei niiden anna muuttua sellaisiksi. Ne muuttuvat synneiksi, kun ne tulevat suusta ulos ilkeinä sanoina tai saavat tekemään jotakin muuta pahaa. Vasta ilmaistuina pahat ajatukset muuttuvat synnillisiksi ja saastuttavat ihmisen.

Vaikka tuntisi sisimmässään loukkaantuneisuutta ja kaunaa se ei vielä ole syntiä, ellei sitä ilmaista loukkaavina sanoina tai tekoina. Kielteiset tuntemukset tulevat ja menevät, mutta jos ne päästää suustaan loukkauksina tai ne muuttuvat teoiksi, se koituu synniksi ja saastuttaa ihmisen. Paha ajatus manifestoituu synniksi vasta kun se toteutuu käytännössä. Olemme varsin huonoja kontrolloimaan tunteitamme. Vaikka kuinka haluaisimme olla positiivisia, emme mahda aina kielteisille ajatuksillemme mitään. Vihastumme ihmisiin ja negatiiviset ajatukset pyrkivät tahtomattakin mieleen, mutta ne eivät itsessään ole syntiä eivätkä ne saastuta sydäntä.

Mielen synnit ja tunteiden käsittely

Jotta asia ei kävisi liian yksinkertaiseksi laajennetaan hiukan synti-käsitettä. Vaikka ajatukset eivät yleensä ole syntiä, joissakin tapauksissa ne voivat sitä kuitenkin olla. Esimerkiksi vihan tunne ei ole itsessään syntiä, mutta se voi muuttua synniksi, jos siitä ei halua luopua. Vihan tunne, josta ei ole suostuttu luopumaan, määritellään katkeruudeksi (Mark.11:25).

Katkeruus on tunne, josta pääsee vain päättämällä antaa anteeksi. Jotkut ovat kritisoineet tätä sanomalla, ettei katkeruudesta voi päästä eroon vain päättämällä. Se on totta, siitä tunteesta ei pääse pelkästään päättämällä, mutta päätöksen voi silti tehdä mielessään. Päätös luopua vihasta on ensiaskel katkeruuden tunteesta vapautumiseen. Se on sitä, että luopuu oikeudestaan vihata toista ihmistä.

Se on päätös, mikä avaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden tulla avuksi ja auttaa pääsemään vihan tunteesta. Vihan tunteesta vapautuminen voi silti viedä aikaa, koska psyykeemme tarvitsee aikaa tunteiden käsittelyyn. Luja päätös on avain anteeksiantoon, mutta tarvitaan vielä aikaa vihan käsittelyyn. Se onnistuu Jumalan hoitavan työn avulla ja on siten paljon helpompaa.

Raamatun ohjeita tunteiden käsittelyyn

Parempi olisi, jos katkeruutta ei pääsisi syntymään lainkaan. Siksi vihan tunteet kannattaa käsitellä mahdollisimman pian. Raamattu antaa siihen hyvän neuvon sanoen: ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.” Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa” (Ef.4:25-27). Tämä on erittäin hyvä neuvo siihen, kuinka meidän tulisi käsitellä vihaamme.

Loukkauksen tapahduttua on yleensä lähes mahdoton hillitä kiukkuaan, eikä tarvitsekaan. Jumalan sana näyttää sen, miten meillä on lupa tuntea vihastusta ja ilmaista tunteemme. Paras tapa vihan käsittelyyn on ilmaista tunteensa ajoissa, kuten jakeessa neuvotaan. Se rohkaisee luopumaan vääränlaisesta kiltteydestä, kiukun nieleskelystä ja asioiden painelemisesta villaisella. Sellainen vain sairastuttaa mielen ja jättää ilmapiirin myrkylliseksi.

Jeesuksen neuvon mukaan vihastuminen on parempi ilmaista jo saman päivän aikana. Riitakumppanin kanssa on hyvä puhua siitä mikä vihastuttaa, mutta se neuvotaan tekemään ilman syntiä, eli loukkaamatta toista osapuolta. Jos sen pystyy tekemään loukkaamatta, se puhdistaa ilmapiiriä ja auttaa pääsemään vihan tunteesta. Syyttely tai persoonaan kohdistuva arvostelu vain pahentaa asiaa, mutta oikein ilmaistuna vihastuminen puhdistaa ilmapiirin.

Vääränlaista kiltteyttä

Meihin on iskostettu vääränlaisia käsityksiä kiltteydestä ja manipuloitu ajattelemaan, että kaikkeen pitäisi suhtautua positiivisesti. Koetut loukkauksetkin niellään ja yritetään ajatella asioita positiivisesti. Moni on omaksunut näitä yltiöpositiivisia asenteita ja on oppinut tukahduttamaan tunteensa, mutta se ei auta asiaa. Kun vihan tunteita ei osata tai haluta käsitellä, ne painuvat tunnemuistiin, mistä ne putkahtelevat esiin vielä vuosienkin päästä.

Vaikka ihminen ei kantaisi tietoisesti kaunaa ketään kohtaan, se saattaa vielä vuosienkin päästä ilmetä niin sanottuna piilovihana. Joistakin ihmisistä näkyy päälle päin, että he ovat kestovihaisia, jatkuvasti äreitä, arvostelevia ja tuomitsevia. Viha ei välttämättä enää kohdistu niihin ihmisiin, jotka sen alun perin ovat aiheuttaneet, mutta se projisoituu yhä uusiin tilanteisiin ja kohdistuu yhä uusiin ihmisiin. Siksi on parempi antaa tunteidensa purkautua hyvissä ajoin puhumalla (”ennen auringon laskua”).

Kun vihantunteet menevät ohi ja asiat unohtuvat, niistä on enää vaikea puhua, mutta ne tallentuvat silti tunnemuistiin. Pahat sanat ja loukkaukset voivat aiheuttaa vuosikausia kestävän närkästyneisyyden, mikä vahingoittaa kaikista eniten ihmistä itseään ja aiheuttaa vaikeuksia hänen ihmissuhteissaan.

Himoitseminen

Eräs yleisimmistä mielen synneistä on seksuaalinen himo. Jeesus rinnasti sen huorin tekemiseen, kun hän sanoi: ”jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa”(Matt. 5:28). Näin siis pelkkä toisen ihmisen himoitseva katsominen määritellään synniksi. Tämä voi tuntua yliampuvalta, puhutaanhan kuitenkin luonnollisesta tarpeesta, mutta kun katsomme asiaa tarkemmin, huomaat, miten isosta asiasta on kysymys.

Entä, jos toista himoitsee niin, ettei himon kohde edes huomaa sitä, onko se silloinkin syntiä? Kyllä, sillä siitä on vahinkoa ihmiselle itselleen. Ihminen rikkoo sillä itseään vastaan sillä se vaurioittaa aina jollakin tavalla häntä sisäisesti ja hänen Jumalasuhdettaan. Seksuaalisuuden vääränlainen toteuttaminen niin fyysisesti, kuin himoitsemalla voi vääristää seksuaalisuutta ja haitata henkistä ja hengellistä elämää. Sama koskee muunkinlaista himoitsemista, kohdistuu se sitten mihin tahansa.

Kun raamattu puhuu himosta, sillä tarkoitetaan enemmän, kuin pelkkää halun heräämistä tai mielenkiintoa. Asia tulee ymmärrettäväksi, kun tarkastellaan lähemmin ”himo” -sanan merkitystä. Uuden testamentin himo-sanan perusmerkitys on ”kiivas liike”, mikä voidaan tulkita halujen valtaan heittäytymiseksi, fantasioimiseksi himon kohteella tai itsensä tyydyttämiseksi toista ihmistä katsellen. Kolossalaiskirjeessä sitä kutsutaan ”pahaksi himoksi”: ”Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta” (Kol.3:5).

Altistuminen pimeyden voimien vaikutuksille

Tässä jakeessa himo rinnastetaan epäjumalan palvelemiseen. Himoitseva on menettänyt kontrollin itseensä ja joutunut synnillisten halujensa valtaan, missä tilassa hän on altis pimeyden voimien vaikutuksille. Tätä langennutta tilaa kutsutaan Raamatussa sanalla ”maailma” missä ”lihalliset himot, silmien pyynti, elämän korskeus” sekä itse paholainen hallitsevat. Himoitseminen merkitsee siten altistumista pimeyden voimien vaikutuksille. Kun tässä altistumisessa mennään riittävän pitkälle alkaa muodostua erilaisia seksuaalisia ja muita käyttäytymisen vääristymiä, joita kutsutaan ”perversioiksi” ja ”addiktioiksi”.

Paha himo voi kohdistua lähes mihin tahansa, rahaan, valtaan ja niin edelleen. Jos tietoisesti antautuu halujensa valtaan ja fantasioi niitä mielessään, silloin ajatukset muuttuvat pahaksi himoksi, eli mielen synniksi.

Mielen synnin käsite on tuttu jo Vanhasta testamentista. Se on tuttu Mooseksen laista, minkä käskyt eivät koske ainoastaan ihmisen tekoja, vaan myös sitä mitä tapahtuu ihmismielissä. Kymmenennessä käskyssä kielletään tekemästä mielen syntiä näillä sanoilla. ”Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.” (2 Moos.20:17).

Pelkkä toisen ihmisen omaisuuden tai puolison himoitseminen on syntiä, mitä voi verrata mihin tahansa tekosyntiin. Sitä voi pitää yhtä lailla syntinä, kuin vaikkapa varastamista tai tappamista. Tällaisesta himoitsemisesta voi aiheutua monenlaista vahinkoa muille, mutta ainakin se vahingoittaa ihmistä itseään henkisesti ja hengellisesti. Kolossalaiskirje kutsuu sitä epäjumalanpalvelukseksi, koska se estää Jumalan Hengen vaikutuksen ja jättää ihmisen alttiiksi pimeyden voimien vaikutuksille.