Luottamus Jumalaan on yksi tärkeimmistä asioista, minkä voimme oppia tällä tiellä. Sanonnan mukaan oppi menee parhaiten perille kantapään kautta. Se pätee luottamuksenkin opetteluun. Vaikeudet kyllä koettelevat luottamusta, mutta voivat yhtä hyvin kasvattaa sitä. Monesti vasta kunnon vaikeudet opettavat turvautumaan täydellä painolla Jumalaan. Silloin kun kaikki asiat sujuvat muutenkin hyvin, tuntuu, kuin häntä ei tarvittaisi. Luottamus lepää silloin omien kykyjen ja luonnollisten turvatekijöiden varassa. Jumalaa ei tarvita silloin elämän ohjaajaksi ja hän saattaa jäädä pelkäksi oman elämän sivustaseuraajaksi.
Helppo ja vaivaton elämä ei kasvata luottamusta Jumalaan. Syvän luottamuksen syntymiseen tarvitaan vastoinkäymisiä, joista ei selvitä omin avuin. Joskus siihen tarvitaan suoranaista shokkihoitoa. Siitä meillä on hyvä esimerkki evankeliumeissa, jotka kertovat siitä, mitä tapahtui Jeesuksen lähimmille seuraajille pian sen jälkeen, kun he olivat viettäneet useita päiviä Galilean järven alueella, missä Jeesus oli opettanut kansaa.
Kansanjoukot olivat tungeksineet Jeesuksen ympärillä aamusta iltaan saakka, mikä oli uuvuttanut hänet niin, että hän halusi päästä lepäämään jonnekin, minne kansa ei voisi seurata häntä. Hän otti mukaansa vain lähimmät seuraajansa ja astui heidän kanssaan veneeseen. Sitten he lähtivät ylittämään Gennesaretin järveä. Kun he olivat sen puolessa välissä, lännen suunnalta alkoi nousta voimakas tuuli. Muutaman hetken päästä vaahtopäiset aallot löivät jo veneen kylkiä vasten.
Osa veneessä olleista miehistä oli kokeneita ja säiden karaisemia ammattikalastajia, joille Gennesaretin järvi oli tuttuakin tutumpi. Järvellä, jota kokonsa vuoksi mereksikin kutsuttiin, nousi ajoittain kova länsituuli, jota kokeneet kalastajatkin kavahtivat. Jos nämä miehet olisivat tienneet tällaisen myrskyn olevan tulossa he tuskin olisivat lähteneet vesille.
Kokeneina vesillä liikkujina he olivat kokeneet pahojakin puhureita, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Niin sanotusta Kyyhkyslaaksosta, jonka rotkoseinät ovat 500 m:n korkuisia, syöksyy aika ajoin voimakas länsituuli alas Gennesaretin tasangon yli järvelle nostattaen monimetrisen aallokon. Silloin on hengenvaarallista lähteä vesille, vaikka tuon ajan kalastajaveneet olivatkin suuria. Ne olivat 7-8 metriä pitkiä ja 2 metriä leveitä.
Tarkoituksella myrskyn silmään
Herra ohjasi ilmeisen tarkoituksellisesti heidät tällaiseen myrskyyn. Taivaallinen Isä, joka asui hänessä ja ohjasi häntä, tiesi tarkalleen mitä oli tulossa. Jeesuksen seuraajilla siitä ei ollut aavistustakaan. Myrsky puhkesi heille täytenä yllätyksenä. Vaikka he olivat kokeneita vesilläliikkujia, he menettivät täydellisesti hallinnan tunteensa ja saivat käytännön oppitunnin siitä miten pelko voi murentaa kaiken varmuuden.
Kovasta aallokosta huolimatta Jeesus vain nukkui. Myrsky yltyi lopulta niin rajuksi, että hänen seuraajillaan oli vaikeuksia pitää venettä pinnalla. Vasta kun tilanne äityi niin pahaksi, ettei mitään ollut enää tehtävissä, he menivät hätääntyneinä herättämään häntä sanoen: ”Herra, auta, me hukumme”.
Herättyään Jeesus sanoi: ”Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?” Sitten hän nousi ylös, nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven (Matt.8:23-27). Raju myrsky asettui saman tien ja tyyni järven pinta levittäytyi heidän ympärillään lempeänä kuin äidin syli. Aivan kuin mitään myrskyä ei olisi koskaan ollutkaan. Tarvittiin vain yksi mahtikäsky ja myrsky oli asettunut lempeäksi laineiden liplatteluksi veneen kylkiä vasten.
Usko koetuksella
Ehkä nämä Jeesuksen seuraajat olivat ajatelleet olevansa jo vahvoja uskossaan, mutta myrsky näytti heille, miten heikko heidän uskonsa edelleen oli. Sama kokemus on monilla meistä. Kun kaikki asiat järjestyvät, kuin itsestään, saatamme kuvitella uskomme olevan jo vahva, mutta kun se joutuu todelliselle koetukselle, olemme yhtä kauhuissamme, kuin nämä kalastajat. Hädän hetkellä saatetamme lähettää hätäisiä avunpyyntöjä, mutta olla edelleen kauhuissamme.
Pahimmassa hädässä voi tuntua siltä, ettei Herra edes välitä minusta. Ajatuksena on yrittää selvitä omin avuin tai jos tilanne on oikein paha, se lamaannuttaa. Hätäillessä ja hosuessa unohtuu kokonaan se, että Jeesus on samassa veneessä. Se tulee ehkä mieleen vasta, kun kaikki opitut purjehdustaidot on käytetty ja huomataan, että tästä ei enää selvitä. Silloin vasta muistetaan, että onhan se Jeesuskin siellä veneessä. Myrskytuulen repiessä alas kaikki toivon rippeetkin jäljellä jää vain hätääntynyt pyyntö: ”Herra, auta, me hukumme”.
Kun luottamus elämän turvatekijöihin pettää
Joskus tarvitaan näinkin rajuja ravisteluja, jotta päästäisimme irti kaikesta siitä, mihin olemme tottuneet Jeesuksen sijasta luottamaan. Hyvinvointiyhteiskunnan jäseninä olemme ripustautuneet niin moniin turvatekijöihin, että tuntuu kuin Jeesusta ei tarvittaisi mihinkään.
Herra haluaa johdattaa elämäämme, mutta se ei onnistu, jos luotamme enemmän omaan kykyymme suunnitella tulevaisuutta ja viime kädessä siihen, että yhteiskunta tulee avuksi, jos epäonnistumme. On tietysti hyvä asia, että meillä on erilaisia turvajärjestelyjä, mutta ei ole ollenkaan hyvä, jos luottamus on kokonaan niiden varassa.
Moni lukija varmaankin muistaa myrskykertomuksen jo pyhäkouluajoiltaan, mutta se voi tuntua lapsuuden sadulta, ellei ole itse kokenut jotakin vastaavaa. Usein vasta kun elämän kaikki muut turvatekijät pettävät mieleen nousevat tutut Raamatun kertomukset, joita on luettu, kuin kauniita satuja ja jotka vasta pakon edessä alkavat muuttua tosiksi.
Seimen vauvasta kasvaa yhdessä hetkessä aikuinen Jeesus, jota myrsky ja aallotkin tottelevat. Hän ei nuku enää unohdettuna veneen pohjalla, vaan valvoo vierellä ja hallitsee tilanteen. Me saatamme tarvita ääriolosuhteita oppiaksemme näkemään Jumalan suuruuden ja sen, että hän tekee vielä tänäkin päivänä niitä samoja tekoja, joista olemme lukeneet Raamatuistamme.
Turva vääryyksienkin keskellä
Erityisen vaikeaa on luottaa Herraan tilanteissa, kun joutuu syyttä muiden hyökkäysten kohteeksi ja kun omia oikeuksia loukataan. Ei ole helppo sulattaa sitä, että omia oikeuksia ja ihmisarvoa kyseenalaistetaan. Siinä tilanteessa asioitaan on vaikea jättää Herran käsiin ja luottaa siihen, että hän sotii puolestani, niin kuin hän on sanassaan luvannut (2 Moos.14:14). Tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin ja näyttää, että osaan kyllä puolustaa itseäni ja oikeuksiani.
Juuri sitä paholainen yrittää kaivella esiin ilkeillä sanoilla, teoilla ja epäoikeudenmukaisuuksilla, joita se teettää pahoilla ihmisillä. Jos antaa provosoida itsensä ja hyökkää takaisin, se on kuin avoin haaste paholaiselle, joka ottaa sen mielihyvin vastaan. Sillä kyllä riittää älyä, voimia, resursseja ja ihmisiä, joiden välityksellä se panee kenet tahansa matalaksi. Ainoa millä sen voi voittaa, on luja luottamus Herraan.
Kun hylkää ajatukset kostosta tai vääryyksien hyvittämisestä ja turvautuu Herraan, hän auttaa ja neuvoo miten tilanteessa pitää toimia ja miten siitä selvitään eteenpäin. Toisinaan se tarkoittaa taisteluun ryhtymistä Herran avulla ja ohjauksessa ja toisinaan vain sen odottamista, että Herra sotii puolestani.
Turvautuminen Egyptin apuun
Ellemme luota ensisijaisesti Jumalaan ja pyydä hänen neuvoaan elämämme ongelmatilanteisiin voi käydä kuin Israelin kansalle, joka solmi erilaisia liittoja huomatakseen, etteivät ne pitäneet tosipaikan tullen. Egypti oli mahtava valtakunta, mistä israelilaiset hakivat turvaa, mutta joka petti vaaran uhatessa. Sen sijaan, että he olisivat kysyneet Herralta neuvoa ja apua he pyysivät sitä faaraolta.
Jesaja kuvasi ennustuksessaan tilannetta näin: ”Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa! Faraon turva koituu teille häpeäksi ja suojan etsiminen Egyptin varjosta häväistykseksi. Sillä vaikka hänen ruhtinaansa ovat Sooanissa ja hänen sanansaattajansa saapuneet Haanekseen asti, joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä – ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa” (Jes. 30:1-5).
Israelilaiset olisivat välttyneet monelta turhalta sodalta, jos he olisivat totelleet profeettojen neuvoja. Erään kerran Herra sanoi heille Jesajan kautta: ”Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne”. Viesti kaikui kuuroille korville, sillä Jesaja joutui myöhemmin toteamaan: ”hän neuvoi heitä, mutta he eivät tahtoneet” (Jes. 30:15).
Sitten Jesaja kuvasi heidän asennettaan ja sitä mihin se johtaisi : ”Nopean selässä me tahdomme ratsastaa” – niinpä ovat vainoojanne nopeat” (Jes.30:16). Vaikka turvautuisi jonkun nopean, osaavan, rikkaan tai vaikutusvaltaisen apuun, aina jostakin löytyy niitäkin kovempi vastus. Epäusko antaa Paholaiselle oikeuden tuoda loputtomasti vastustajia jokaiselle, joka uhoaa omalla tai muiden voimalla.
Lähtö vääriin sotiin
Aina kun Israel kävi taisteluihin kysymättä ensin Herralta, se hävisi. Monet kerrat he joutuivat nuoleskelemaan haavojaan jääräpäisyytensä vuoksi. Vain silloin kun he lähtivät luvan kanssa sotiin, he menestyivät ja voittivat vihollisensa. Parempi on kärsiä väärinkohtelustakin, kuin lähteä taistelemaan sotiin, joissa Herra ei ole mukana.
Asiat olisi parasta jättää Herran käsiin ja kysyä hänen neuvoaan. Esimerkiksi pitkiin ja kalliisiin oikeustaisteluihin ei kannata lähteä, ellei ole täysin varma siitä, että Herra on siinä mukana. Minkäänlaisiin taisteluihin ei aina kannata lähteä, vaikka tietäisi tehneensä kaiken oikein, eikä varsinkaan silloin, kun tietää tehneensä väärin.
Pietari kirjoittaa tästä: ”Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa” (1 Piet.2:19,20)
