”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” – kuuluivat sanat aamuhämärän peittämältä Gennesaretin järven rannalta juuri, kun Jeesuksen opetuslapset olivat palaamassa järveltä. He olivat olleet koko yön kalastamassa, mutta he eivät olleet saaneet ainoatakaan kalaa. Sitä ei ollut nyt edes itselle syötäväksi. Ammattikalastajina he tunsivat kalojen liikkeet ja tiesivät mistä niitä olisi pitänyt saada, mutta, koko yön työstä huolimatta, mitään ei oltu saatu.

Tilanne oli outo, sillä järvi oli tuohon aikaan niin kalaisa, että sieltä olisi pitänyt huonommankin kalastajan saada saalista. He olivat väsyneitä ja nälissään, eikä heillä ollut syötävää edes itselleen. Saaliin puuttuminen tuskin oli silti heidän suurin murheen aiheensa. Heidän suurin murheen aiheensa oli se, mitä noina päivinä oli tapahtunut ja mikä oli murskannut heidän unelmansa. Heitä painoi murhe Jeesuksen kuolemasta, mikä todennäköisesti oli saanut heidät lähtemään kalaretkellekin.

Joitakin vuosia aikaisemmin jotkut heistä olivat tehneet elämänsä suurimman päätöksen tämän saman järven rannalla ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. He olivat jättäneet verkkonsa ja kalastajayhteisönsä ja lähteneet suurin odotuksin matkaan. He olivat laskeneet koko elämänsä Jeesuksen ja hänen sanojensa varaan. Nyt kaikki näytti rauenneen tyhjiin ja ympyrä näytti sulkeutuvan. Heidän mestarinsa oli tapettu ja itse he olivat joutuneet suureen vaaraan juutalaisten vihan vuoksi.

Tuskin he kehtasivat näyttäytyä edes omille sukulaisilleen, joita asui Gennesaretin järven kalastajakylissä. Moni piti Jeesusta petturina, eivätkä he itsekään olleet varmoja siitä mitä olisi pitänyt ajatella. Vanhan ammatin pariin paluu tuntui siinä tilanteessa lohdulliselta. Ainakin se antoi tilaisuuden ajatella hetken jotakin muuta. Kalastamisen he sentään vielä ajattelivat osaavansa, vaikka olivat muuten pahoin epäonnistuneet, mutta nyt sekään ei näyttänyt sujuvan.

Pettyneet

Jeesus oli ollut heidän elämänsä kiintopiste, sen tärkein sisältö. Hänen seuraamisensa vuoksi he olivat jättäneet kotinsa ja ammattinsa ja uhranneet kaikkensa. Nyt hän oli enää vain pettymyksen ja häpeän tuottanut, tavallinen kuolevainen, jonka liinoihin kääritty ruumis makasi Joosef Arimatialaisen hautakammiossa.

He olisivat varmaankin tahtoneet unohtaa hänet ja kaiken tapahtuneen mahdollisimman nopeasti ja jatkaa elämäänsä aivan, kuin mitään siitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. He olivat haaskanneet kolme vuotta elämästään seuratessaan Jeesusta ja odottaessaan hänen ottavan kuninkuuden Israelissa ja tuovan heille itselleenkin arvostetun aseman. He olivat jopa keskustelleet siitä kuka heistä olisi suurin tässä valtakunnassa.

Nyt se kaikki tuntui kaukaiselta ja nololta. Heistä oli yhdessä hetkessä tullut kaiken kansan halveksimia hylkiöitä, eikä heillä tuntunut olevan enää mitään paikkaa minne mennä. Paluu entiseen kalastajan ammattiinkin olisi ollut noloa. Olivathan he lähteneet kalastajayhteisöstään suurin toivein ja uskoen, etteivät palaisi sinne enää koskaan.

Muukalainen paljastuu

Yllätys oli melkoinen, kun rannalla seisova ”muukalainen” käski heidän heittää verkkonsa veneen oikealle puolelle. Hänen sanoissaan oli merkillinen varmuus ja auktoriteetti, samalla, kun siinä oli jotakin tuttua. Vaikka he olivat tehneet koko yön turhaa työtä, he tekivät niin, kuin heitä käskettiin. He laskivat verkon aivan rannan tuntumassa ja heti, kun he olivat sen tehneet, verkko täyttyi kaloista niin, että se oli revetä niiden painosta.

Vasta siinä vaiheessa, kun kaloja kuhisevaa verkkoa alettiin vetää ylös, Johannes tunnisti muukalaisen. Epäuskon ja murheen lukitsema mieli avautui. Sen täytyi olla hyvin hämmentävä hetki hänelle ja heille kaikille, kun he tajusivat, kuka rannalla oli. Mieliin palautuivat kaikki aiemmat kokemukset ja se mitä he olivat tehneet hänelle.

Kuinka he olivat saattaneet epäillä hänen sanojaan, kun hän oli puhunut monet kerrat tulevasta ylösnousemuksestaan? Ja kuinka he olivat voineet jättää hänet yksin hänen hätänsä hetkellä? Häpeä petetyksi tulemisesta vaihtui yhdessä hetkessä häpeäksi pettämisestä. Heillä ei ollut mitään millä puolustella raukkamaista pakenemistaan silloin, kun heidän mestarinsa oli ollut kuolemanvaarassa.

Ennen vangitsemistaan Jeesus oli sanonut heille, että he kaikki tulisivat loukkaantumaan häneen. Sen kuultuaan Pietari oli uhonnut ja vakuutellut, että vaikka kaikki muut loukkaantuisivat hän ei ainakaan loukkaantuisi. Jeesus oli sanonut siihen, että tämä tulisi kieltämään hänet kolmesti. Siihen Pietari oli vastannut: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään minä sinua kiellä” (Mat26:35).

Getsemanen puutarhassa hän oli vielä yrittänyt puolustaa Jeesusta. Kuitenkin vain joitakin hetkiä myöhemmin hän kielsi mestarinsa ylipapin palatsin pihamaalla, minne Jeesus oli viety kuulusteltavaksi. Palatsin pihamaalla ylipapin palvelijat tunnistivat hänet Jeesuksen seuraajaksi ja, kun he kysyivät sitä häneltä, hän kiroten kielsi tuntemasta Jeesusta. Saman hän teki kolmesti, juuri niin, kuin Jeesus oli ennustanut. Muut Jeesuksen opetuslapset olivat luikkineet tiehensä jo paljon aikaisemmin.

Yllätys rannalla

Kun he saapuivat rantaan, siellä odotti heitä yllätys. He näkivät hehkuvan hiilloksen, jonka päällä oli paistumassa kala-ateria. Vastapaistetun kalan ja leivän tuoksu leijuivat heitä vastaan välittäen viestin, mitä he eivät voineet olla ymmärtämättä. He tulivat väsyneinä ja nälkäisinä nuotiolle ja ymmärsivät heti, että hän oli valmistanut aterian juuri heitä varten. He ymmärsivät jotakin sellaista, minkä tulisivat muistamaan koko lopun elämäänsä.

Mielen pahoittamisesta ei näkynyt jälkeäkään, ei pienintäkään moitetta, ei edes närkästynyttä katsetta, vaan pelkkää hyväksyntää ja rakkautta. Hän ei ollut odottanut heiltä mitään voidakseen leppyä, vaan tuli heitä vastaan syli avoinna, kuin tuhlaajapojan isä. Hän ei puhunut heille mitään menneistä tapahtumista, eikä hänellä ollut ainoatakaan moitteen sanaa. Hän vain osoitti heille rakkauttaan ja huolenpitoaan.

Kaiken väärinkohtelun jälkeen hänen ainoa kysymyksensä heille oli: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” Eikä hän kysynyt sitä itsensä vuoksi, vaan heidän. Hänen pyyteetön rakkautensa peitti alleen kaikki heidän epäonnistumisensa. Ehkä heidän oli pitänyt epäonnistua, jotta he oppisivat tämän elämänsä tärkeimmän läksyn.