Auktoriteetti -sana, kun se yhdistetään hengelliseen vallankäyttöön, saattaa herättää perinteiseen kristillisyyteen tottuneissa epäilyksiä. Se synnyttää menestysteologiaan ja uushenkisyyteen liittyviä mielikuvia ”visualisoinnista”, ”manifestoinnista” ja muista mielen hallinnan tekniikoista, joita käytetään keinoina saavuttaa taloudellista ja hengellistä menestystä. Huoli ei ole täysin aiheeton, sillä nämä uushenkisyyden piiristä tutut metodit ovat hiipineet moniin seurakuntiinkin.

Raamatussa auktoriteetti perustuu Jeesuksen valtaan, jonka hän sinetöi ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Jeesuksen sanat ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” sementoivat hänen asemansa ylimpänä vallan käyttäjänä. Valtaansa hän ei ole koskaan luovuttanut yhdellekään ihmiselle, vaan ainoastaan delegoinut osan siitä. Hebrealaiskirjeen mukaan hän ei ole vielä alistanut kaikkea valtansa alle (Heb.2:5).

Aikojen alussa Jumala antoi ihmiselle vallan hallita elämäänsä ja omaa vaikutuspiiriään. Ennen kuin menen siihen tarkemmin ja käsittelen ihmisen ja Jumalan välisiä valtasuhteita tarkastelen hiukan sitä, miten auktoriteetti -sana esiintyy uushenkisenä ilmiönä. Ensiksikin siitä voisi sanoa, että kysymyksessä on räikeä yritys käyttää Jumalalta saatua valtaa väärin. Se on irvikuva siitä vallankäytöstä, mihin Jumala alun perin ihmisen tarkoitti.

Uushenkisyydessä on kyse samasta, mitä tapahtui jo aikojen alussa Saatanan noustessa kapinaan Luojaa vastaan. Sille ei riittänyt Jumalan sille delegoima valta, vaan se pyrki kokonaan pois Jumalan auktoriteetin alta. Se halusi tulla Jumalan veroiseksi tai nousta vieläkin korkeammalle. Samalla tavalla uushenkiset ja jotkut kristitytkin pyrkivät, joko tietoisesti tai tiedostamattaan pääsemään asemaan missä heidän ei tarvitse olla Jumalalle alamaisia tai hänestä riippuvaisia.

Jotkut kristityt puhuvat sisäisen jumaluuden löytämisestä ja vapauttamisesta. He uskovat siihen, että, kun he saavuttavat riittävän suuren uskon tason ja voitelun, he voivat tehdä samoja asioita, kuin Jumala. He uskovat voivansa toimia samalla voimalla ja samalla auktoriteetilla tarvitsematta siihen erikseen hänen lupaansa. Ajatus ihmisen suvereenista vallasta kuulostaa lähinnä kauhuskenaariolta, mutta onneksemme Jumala ei ole antanut tällaista valtaa yhdellekään syntiselle.

Todellisuuden manipulointia

Eräs uushenkisyydestä ja joistakin menestysteologisista suuntauksista tuttu metodi on niin sanottu visualisointi. Siinä pyritään luomaan mielikuvia esineistä ja asioista, joita halutaan saavuttaa. Näitä mielikuvia sitten toistellaan omassa mielessä ja kuvitellaan miten ne muuttuvat tosiksi pelkällä ajatuksen voimalla. Se on yksi monista mielenhallinnan tekniikoista ja sitä käytetään vastaavalla tavalla, kuin esimerkiksi parapsykologian käsittein tutuksi tullutta telekinesiaa. Siinä ihminen voi liikutella ja vaikuttaa esineisiin pelkällä ajatuksen voimalla.

Samoja ilmiötä kuvataan muillakin termeillä, mutta tahdotaan tai ei siinä ollaan tekemisissä noituuden ja demonisten voimien kanssa. Ne, jotka pyrkivät hallitsemaan todellisuutta ajatustensa tai kuviteltujen sielun piilevien voimien avulla altistavat itsensä näille voimille. Yleensä nämä ihmiset kuvittelevat saavansa asioita tapahtumaan sielussaan piilevien voimien avulla, tai luulevat voivansa hallita itsensä ulkopuolella olevia voimia, eivätkä huomaa olevansa itse näiden pahojen voimien välikappaleena ja niiden huijauksen kohteena.

Pyrkimyksessä saavuttaa menestystä ja päämääriä mielenhallinnan keinoin ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa, vaikka sitä tehtäisiin hänen nimissään. Asiaa ei pyhitä se, että puhutaan enkeleistä, Jumalasta, korkeammasta voimasta, uskon korkeammasta tasosta tai hengellisestä voitelusta. Näille pyrkimyksille voidaan antaa mikä nimi tahansa, mutta aina kysymyksessä on sana kapinallinen ilmiö, missä yritetään hallita todellisuutta riippumattomana Jumalasta ja ilman hänen ohjaustaan.

Sama harha kahdessa eri paketissa

Jotkut uuskarismaatikot puhuvat uskovan laillisesta oikeudesta (auktoriteetista) vapauttaa itsensä köyhyydestä ja sairauksista. Tähän opetukseen kuuluu se, että Jeesus on luopunut auktoriteetistaan ja siirtänyt sen täysimittaisesti uskoville. He tekevät näillä opetuksillaan itsestään Jumalan vertaisia, mikä sopii hyvin yhteen kapinan kanssa, mihin Lusifer ryhtyi aikojen alussa, kun se halusi tulla Jumalan vertaiseksi.

Vastaavasti okkultistit perustelevat omaa kapinaansa panteistisella maailmankuvalla. He uskovat panteistiseen käsitykseen, jonka mukaan kaikki on yhtä ja samaa jumaluutta. Tämän käsityksen mukaan jumaluus löytyy esineistä ja ihmisestä itsestään. Okkultistit uskovat voivansa vapauttaa jumalalliset voimansa ja saada käyttöönsä auktoriteetin, minkä avulla voivat toteuttaa haluamansa.

Auktoriteetin perusta

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta auktoriteetti- käsitettä ei pidä kokonaan hylätä. Ei kannata heittää lasta pesuveden mukana. Raamatussa puhutaan hengellisestä auktoriteetista, mikä on niin tärkeä asia, että soisi jokaisen ymmärtävän sen. Se ei ole riippuvainen sielun voimista, eikä edes uskon vahvuudesta. Se ei vaadi korkeampaa uskon tasoa, sillä se on Jumalalta saatu mandaatti, mikä on ”syntymälahjana” jokaisella, joka on uudestisyntynyt. Siihen ei tarvita erityisiä kykyjä tai erityisen suurta uskoa, sillä se on jokaisella Herran omalla.

Pienikin usko riittää, sillä Jeesus sanoi, että jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran voisitte siirtää vaikka vuoria (Matt.17:20). Kielikuva sinapin siemenen kokoisesta uskosta siirtämässä vuoria on itämaisesta puhetavasta tuttu hyperbola. Se on liioittelua, mitä käytettiin, kun haluttiin korostaa eri asioiden mittasuhteita. Minimaallisen pieni siemen ja suunnattoman suuri vuori asetettuna rinnastusten kertoo ihmisen mitättömän pienestä osuudesta ihmeisiin. Pikkuriikkinen uskon siemen voi saada aikaan suuria asioita, koska kyse ei ole ihmisen omasta voimasta, vaan Jumalan voimasta.

Hengellinen auktoriteetti ei perustu siihen mitä me olemme, vaan siihen, mitä Herramme on ja mitä hän on tehnyt kuollessaan ristillä ja noustessaan kuolleista. Jeesuksen hankkima hengellinen auktoriteetti sisältyy mandaattiin, jonka hän antoi jokaiselle häneen uskovalle sanoen: ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark.16:17).

Tämän mandaatin puitteissa jokaisella Herran omalla on oikeus toimia. Oikeus perustuu siihen, mitä Herra on tehnyt, kun hän voitti sairauden voimat ja pimeyden henkivallat. Hänen ristintyönsä kautta olemme saaneet vallan yli pimeyden ja sairauden voimien. Hengellinen valta ei siis perustu omaan voimaamme tai uskoomme. Edes oma heikkoutemme ei estä Herraa tekemästä kauttamme ihmeitä. Sanoohan Raamattu, että Herra on heikoissa väkevä. Siihen viittaa sana ”armolahjakin”. Nimensä mukaisesti ne annetaan heikkojen ja itsessään vajavaisten käsiin.

Alisteinen vallankäyttö

Hengellinen auktoriteetti toteutuu vain Jumalalle alisteisessa vallankäytössä ja sen mandaatin puitteissa, mikä sisältyy edellä luettuun Jeesuksen sanaan, missä hän luetteli asioita, joita häneen uskovat voivat tehdä. Siinä luetellaan esimerkiksi sairaiden parantaminen ja riivaajien ulos ajaminen, mutta ei sanota, että kaikki muukin olisi mahdollista saman mandaatin nojalla. Tämä hengellinen käyttöoikeus koskee vain Jeesuksen luettelemia asioita.

Hengellisellä vallankäytöllä on myös määrätyt periaatteet, joiden mukaan se toimii. Jeesus opetti nämä periaatteet Isä meidän -rukouksessa. Sanat ”tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa”, näyttävät meille sen millaisesta vallankäytöstä on kysymys. Ei ole kysymys ihmisen omasta vallasta tai kyvystä hallita todellisuutta, vaan delegoidusta vallasta, joka on annettu käytettäväksi Jumalan Hengen ja sanan ohjauksessa.

Käytännössä se tarkoittaa vallan luovutusoikeutta. Luomisessa saadun oikeuden perusteella voimme hallita elämäämme ja tätä näkyvää maailmaamme, mutta, jos haluamme vaikuttaa omiin tai muiden asioihin hengellisellä vallalla, se tapahtuu aina siten, että luovutamme itsemme ja nämä asiamme Herramme hallittaviksi. Juuri tätä vallan luovutusta tarkoittaa se, kun rukoilemme ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Näin voimme luovuttaa Herralle oikeuden toimia omassa elämässämme, perheessämme tai yhteisössämme. Se on vallankäyttöä, missä vapautamme Jumalan toimimaan haluamallaan tavalla. Voimme käyttää hengellistä valtaamme vain niissä rajoissa, mitkä Herra on sille asettanut. Voimme kyllä toivoa erilaisia asioita ja pyytää niitä häneltä, mutta emme voi määrätä häntä tai manipuloida millään keinolla tekemään mitään muuta, kuin mihin hän on valmis suostumaan.

Hengellinen auktoriteetti ei ole sitä, että ihminen voisi tehdä mitä haluaa, vaan se toimii alistussuhteessa Kristukseen. Se on itsensä alistamista Jumalalle ja vallan käyttöä hänen ohjauksessaan. Me emme käytä valtaamme Jumalan yli tai riippumattomina hänestä, vaan hänen kanssaan, ”hänen työtovereinaan”.

Mitä hengellinen mandaatti toimii käytännössä?

Hengellinen mandaatti on rajattu käyttöoikeus hengelliseen valtaan, minkä Jeesus rajasi sanoessaan: ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark.16:17).

Hengellisen mandaatin käyttöoikeus oikeutta käyttämään hengellistä valtaa niissä puitteissa, mitkä Jeesus rajasi. Se perustuu siihen, mitä hän teki ristillä, kun hän voitti pimeyden, sairauden ja kuoleman vallat. Tämä käyttöoikeus toimii tietyin ehdoin ja vain tietyissä tilanteissa, eikä se ole absoluuttinen lupaus mistään. Se on kaikilla uskovilla, mutta sitä sovelletaan eri tilanteissa eri tavoin. Käytännössä se ei toteudu aina ja kaikkien kohdalla samalla tavalla.

En suosittelisi ketään esimerkiksi kokeilemaan käärmeiden nostelua paljain käsin, vaikka sekin kuuluu tähän mandaattiin. Suojelu käärmeiden pistoilta saattaa toimia tilanteissa, joissa joutuu tahtomattaan tekemisiin niiden kanssa, mutta tuskin se toimii, jos alkaa leikitellä käärmeillä ja kokeilla pistävätkö ne.

Eivät kaikki saa sairaiden parantamisen lahjaakaan, vaikka sekin kuuluu samaan mandaattiin. Ne, joille se annetaan saavat erityisvaltuudet rukoilla sairaiden puolesta niin, että he yleensä myös paranevat. Se annetaan armolahjana vain niille, joilla se kuuluu hengellisen kutsumuksen mukaiseen tehtävään (1 Kor. 12:28-31).

Kaikilla uskovilla on silti oikeus tavoitella samoja armolahjoja, joskin viime kädessä Jumala itse päättää mitä lahjoja hän kullekin jakaa (1 Kor.12:11). Kukaan ei kuitenkaan saa niitä omilla ansioillaan. Kuten nimikin sanoo, kysymys on lahjoista, eikä jostakin, minkä ihminen voi saavuttaa vahvan uskonsa tai henkisten harjoitteidensa kautta.

Raamatussa luetellaan yhdeksän eri armolahjaa, jotka Jumala jakaa kenelle parhaaksi näkee. Meitä kehotetaan anomaan ja tavoittelemaan parhaita näistä armolahjoista (1 Kor.12:31). Jumala päättää mitä hän kenellekin antaa, ei sen mukaan, miten on onnistunut uskovana, vaan armosta ja tehtävän mukaan, jonka hän on kullekin tarkoittanut.

Oli armolahjoja tai ei kaikilla uskovilla on mandaattiin kuuluva oikeus rukoilla sairaiden puolesta ja ajaa ulos riivaajia. Joidenkin rukous on muita voimallisempaa, johtuen heidän armoituksestaan, mutta mandaattiin kuuluvan oikeuden perusteella Herra voi tehdä ihmeitä kenen kautta tahansa. Jokaisella Herran omalla on oikeus rukoilla sairaiden ja riivattujen vapautumista ja oikeus siunata ihmisiä kysymättä siihen erikseen oikeutusta.

Apostoleilla on muista poikkeava mandaatti (Matt.10:1). Heillä mandaattiin kuuluvat oikeudet toimivat aina, kun he niitä käyttävät. Halutessaan he voivat parantaa sairaan ja ajaa riivaajahenget ulos. Heidänkään auktoriteettinsa ei silti ole palkinto heidän hyvyydestään, eikä se ole osoitus heidän uskonsa vahvuudesta. Kun Jeesus antoi apostoliset valtuudet kahdelletoista seuraajalleen ja lähetti heidät ensimmäistä kertaa evankeliointimatkalle, he olivat vielä melkoisen raakileita uskossaan, mutta tekivät silti monia voimallisia ihmeitä Kristuksen voimalla.

Auktoriteetti kateissa

Valitettavan moni uskova ei tunne hengellistä mandaattiaan, mikä sopii tietysti hyvin sielun viholliselle. Se haluaa pimittää sen uskovilta ja on hyvillään siitä, kun he eivät ymmärrä omaa asemaansa, eivätkä käytä hengellistä valtaansa. Ymmärryksen puutteen huomaa jo sanojen käytöstä, siitä miten uskovat rukoilevat. Eräs nainen rukoili näillä sanoilla sairaan puolesta: ”Herra me kiitetään siitä, että me saadaan rukoilla terveyttä”?

Kuullessani tämän ajattelin mielessäni: ”Miksi ihmeessä et sitten rukoile hänelle terveyttä, miksi vain kiittelet siitä mahdollisuudesta?” Hänen ei olisi tarvinnut edes pyytää terveyttä, vaan hän olisi voinut suoraan julistaa sitä vedoten Jeesuksen ristintyöhön. Samanlainen rukoustapa on hyvin yleinen uskovien keskuudessa, kiitellään vain mahdollisuudesta rukoilla sitä ja tätä, mutta ei kuitenkaan rukoilla.

Kuvittele tällaista rukousta osana oikeudenkäyntiä, mitä käydään henkimaailmassa kaikesta, mitä sanomme ja teemme. Raamatun mukaan paholainen seisoo yötä päivää Jumalan edessä syyttämässä uskovia. Se tarttuu mielellään jokaiseen sanaamme voidakseen vedota epäuskoomme tai siihen, ettemme ymmärrä asemaamme rukoilijoina. Se voi tuoda tällaisen rukoukseen Jumalan tuomioistuimen eteen ja sanoa: ”Ei tällä ihmisellä ole mitään oikeutta saada vastauksia, eihän hän edes pyytänyt mitään”. Siinä se olisi täysin oikeassa ja sillä on täysi oikeus vedota sanoihimme.

Sitä kutsutaan Raamatussa ”veljiemme syyttäjäksi” ja se tekee kaikkensa mitätöidäkseen hengelliset oikeutemme. Ehdottoman oikeudenmukaisena tuomarina Jumala joutuu ottamaan sen aiheelliset syytökset huomioon ja toimimaan niiden mukaan. Rukouksemme ovat tehottomia, ellemme käytä hengellisiä oikeuksiamme. Jos haluamme, että rukouksissamme on tehoa, meidän tulee ymmärtää ja luottaa omaan auktoriteettiasemaamme.

Hengellistä ylpeyttä?

Eräs syy siihen miksi hengellisen auktoriteetin käyttöä karsastetaan, on se, että sitä pidetään hengellisenä ylpeytenä ja asettumisena Jumalan yläpuolelle. Joidenkin kohdalla se voi toki pitää paikkansa, mutta luultavasti useimmat tajuavat olevansa vain Jumalan välikappaleita. Jotkut voivat pitää valtaa pimeyden voimien yli ylpeyden aiheenaan, mutta mitään ylpeilemistä siinä ei ole, koska hengellinen auktoriteettiasema perustuu vain siihen, mitä Jeesus on tehnyt ristillä.

Eräänlaista ylpeyttä on sekin, ettei käytä saamiaan lahjoja, eikä käytä saamaansa hengellistä valtaa. Ne jotka eivät käytä auktoriteettiasemaansa ovat usein hyvin arvostelevia niitä kohtaan jotka sitä käyttävät. Kun motiivina hengellisessä vallankäytössä on kuuliaisuus Jumalaa kohtaan, se ei ole ylpeyttä, vaan nöyryyttä. Se on nöyrää alistumista Herran tahtoon, sillä hän itse haluaa, että toimimme niin. Sellainen on ylpeyttä, jos ei käytä Herralta saatuja lahjoja ja oikeuksia; sitä voi pitää merkkinä jopa ylpeästä omahyväisyydestä ja itseriittoisuudesta.

Toteutatko hengellistä mandaatti?

Oletko koskaan miettinyt, miten hengellisen mandaatin käyttö toteutuu omassa elämässäsi? Toteutuuko se hyvin, vai toteuttavatko sitä vain seurakuntasi pastorit ja valtuutetut sielunhoitajat? Vai onko niin, että sitä toteuttavat vain jotkut vierailevat evankelistat? Uskallatko käyttää hengellisiä valtuuksiasi, vai oletko kuin Jeesuksen vertauksen yhden leiviskän saanut, joka kaivoi kuopan ja pani sen sinne piiloon. Sanotko mielessäsi ” Enhän minä nyt voi mitään, kun olen vain tällainen tavallinen tallaaja, penkin lämmittäjä, en muuta”.

Onko sinun identiteettisi olla pelkkä katselija ja kuuntelija näytöksessä, jota ammattilaiset pyörittävät. Kristus ei ole kutsunut sinua siihen. Raamatun mukaan olet osa pyhää papistoa. Vaikka olisit omaksunut itsellesi toisenlaisen identiteetin sinun on aika nousta ja ottaa oma paikkasi. Ei sinun tarvitse toimia seurakunnassa julkisesti voidaksesi toteuttaa hengellistä pappeuttasi. Voit aivan hyvin toteuttaa sitä rukoillen vaikkapa ystäviesi ja sukulaistesi puolesta, palvellen heitä Jumalan pappina.

Muunlaisista papeista Uusi testamentti ei puhu mitään, eikä sieltä löydy kyllä penkin lämmittäjänkään virkaa. Uudessa testamentissa ainoa pappeus on yleinen pappeus – mistään muusta ei puhuta (1 Piet.2:9). Palkatut papit eivät ole ainoita Jumalan edustajia, eivätkä he edusta tavallista kirkkokansaa Jumalan edessä. Me kaikki Herran omat olemme hänen pappejaan, mikä tarkoittaa suoraa päästyä hänen valtaistuimensa eteen ja täyttä oikeutta hänen edustajinaan rukoilla ihmisten puolesta kaikissa heidän asioissaan.

Vanhan testamentin aikaan vain papit saattoivat mennä temppelin pyhimpiin osiin ja saada sanomia ja siunauksia Jumalalta, joita he sitten välittivät tavallisille seurakuntalaisille. Nyt tilanne on toinen, me kaikki olemme pyhää papistoa, siunausten ja sanoman välittäjiä. Seurakunnassa voi olla paimenia, opettajia ja muissa tehtävissä toimivia, mutta kaikki hekin ovat samalla tavalla, kuin sinäkin, Herran pappeja. Herra on antanut meille kaikille hengellisen mandaatin hänen sanomansa ja siunaustensa välittäjinä.

Hengellisen mandaatin suora käyttö

Meidän ei tarvitse pyytää palkattua pappia siunaamaan ihmisiä, eläimiä, asioita, vaan voimme tehdä sen itse. Eikä meidän tarvitse seistä lakki kourassa Jumalankaan edessä anelemassa asioita, jotka hän on sisällyttänyt mandaattiimme. Niitä asioita ei tarvitse anoa häneltä, vaan julistaa niitä suoraan. Niitä ovat esimerkiksi edellä luetellut sairaiden parantaminen ja riivaajien ulos ajaminen (Mark.16:17). Voimme tehdä näitä pyytämättä niitä erikseen Jumalalta.

Olemme kuulleet pappien sanovan: ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua…”, mutta yleisen pappeuden nojalla kaikki Herran omat ovat oikeutettuja siunaamaan samalla arvovallalla. Voimme sanoa täydessä uskon varmuudessa: ”Herra siunatkoon sinua” (4 Moos.6:24-26). Kun siunaamme ja teemme näitä asioita täydessä uskon varmuudessa ja luottaen auktoriteettiasemaamme, siinä on erityinen voima.

Myös ehtoollisen asettamisessa neuvotaan käyttämään hengellistä auktoriteettia. Paavali puhui ehtoollisen siunaamisesta näin: ”Siunauksen malja, jonka ME siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen” (1 Kor.10.16). Hän ei opettanut pyytämään Jumalaa siunaamaan ehtoollista, vaan sanoi yksinkertaisesti vain, että siunauksen malja, jonka me siunaamme. Näin me voimme siunata itse leivän ja viinin vedoten siihen mitä Kristus on tehnyt jo ristillä.