Evankeliumista löytyy mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten Pietari käytti omaa hengellistä auktoriteettiaan. Eräänä päivänä, kun hän oli menossa yhdessä Johanneksen kanssa pyhäkköön, sen portin pielessä oli rampa mies anomassa almuja ohikulkijoilta. Pietari pysähtyi ja sanoi hänelle: ”Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy” (Ap.t.3:6).
Tässä joku voisi nähdä uushenkisyyteen tai menestysteologiaan viittaavaa toimintaa. Pietarin sanoissa voisi nähdä omavoimaisuutta ja mahtailevaa ylpeyttä, kun hän sanoi antavansa tälle miehelle terveyden. Kuinka kukaan ihminen voi sanoa noin, oliko hänkin sisäiseen jumaluuteen uskova menestysteologi? Miten joku voi nostaa itsensä Jumalan veroiseksi ja sanoa antavansa toiselle terveyden?
Lähempi kertomuksen tarkastelu osoittaa sen, ettei Pietari kuvitellut itseään Jumalan veroiseksi, vaan hän ymmärsi Jumalalta saamansa auktoriteetin. Hän vain toimi niin, kuin Jeesus oli käskenyt häntä ja muita apostoleja toimimaan (Luuk.10:9). Pietari osoitti ymmärtävänsä apostolisen auktoriteettinsa. Apostoliseen kutsumukseen sisältyi sairaiden parantaminen, joten hänen ei tarvinnut alkaa anelemaan sitä erikseen Jumalalta.
Hengellisen valtuutuksensa nojalla hän saattoi vain antaa sairaalle käskyn nousta ja kävellä. Pietari sanoi yksinkertaisesti: ”Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy”. Tapahtui ihme ja rampa mies nousi kävelemään. Kun siitä levisi sana, ihmiset alkoivat tungeksia Salomonin pylväskäytävään katsomaan, mitä oikein oli tapahtunut. Kun he näkivät, mitä oli tapahtunut, he osoittivat ihailuaan Pietarille ja Johannekselle aivan, kuin he olisivat tehneet tämän ihmeen.
Pietari tekee selväksi oman osuutensa ihmeessä
Ihmisten ihailuun vastaten Pietari sanoi heille: ”Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään (Apt.3:12). Näillä sanoilla hän osoitti ymmärtävänsä terveyden tulleen Jumalalta ja että hän itse oli siinä vain välikappale. Hän ei voinut kerskaillen vedota vahvaan uskoonsa tai hyvyyteensä. Tuoreessa muistissa olivat kaikki epäonnistumiset, kun hän oli kiroten kieltänyt mestarinsa ja piiloutunut peloissaan muiden Jeesuksen seuraajien kanssa lukittujen ovien taakse. Hädin tuskin hän oli selvinnyt menettämättä kokonaan uskoaan.
Myös Paavali ymmärsi saaneensa oman roolinsa ja apostolisen kutsumuksensa armosta : ”jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta” (Ef.3:7). Näin sanoen Paavali tunnusti apostolisen tehtävänsä ja siinä ilmenevän voiman tulleen armolahjana. Armolahjat ovat nimensä mukaisesti armosta saatuja lahjoja, joita ei voi ansaita tai saavuttaa omalla uskollaan tai hyvyydellään.
Jumala antoi apostoleille erityislaatuisen armoituksen, jota he käyttivät jo silloin, kun heidän uskonsa oli vielä heikko ja he olivat hengellisesti kasvamattomia. Samoja valtuuksia ei kaikilla ole, vaikka olisi miten paljon uskoa. Muut eivät voi samalla tavalla käskeä rampaa nousemaan ja kävelemään, ellei sitten Herra anna juuri sitä hetkeä varten yliluonnollista uskoa.
Edes seurakunnan vanhemmistoon kuuluvat eivät voi tehdä sitä, vaan heitä on kehotettu voitelemaan sairaita öljyllä ja rukoilemaan heidän puolestaan. Kaikilla uskovilla on kuitenkin annettu oikeudet rukoilla sairaiden ja riivattujen puolesta ja valta näissä vaikuttavien voimien yli. Olemme siis saaneet valtuudet ajaa ulos riivaajahenkiäkin ja torjua niiden hyökkäyksiä. Niiden hyökätessä ei ole tarve huutaa hädissään Herraa apuun, vaan niitä voi yksinkertaisesti vain käskeä ja ne tottelevat (Jaak.4:7).