Emme tiedä paljoakaan Jeesuksen elämästä hänen kolmenkymmenen ensimmäisen elinvuotensa ajalta. Raamatussa on vain joitakin pieniä katkelmia hänen lapsuusajaltaan. Sen jälkeisistä tapahtumista tiedämme vain sen, miten hän eli tuntemattomana puuseppänä Nasaret- nimisessä Galilean kaupungissa. Vasta kun hän oli noin 30 -vuotias, hän aloitti julkisen toimintansa ja alkoi kutsua itselleen seuraajia.

Aluksi hän asettui asumaan Kapernaum- nimiseen kaupunkiin, mikä sijaitsi aivan Gennesaretin järven rannalla. Sieltä käsin hän teki lähetysmatkoja kulkien ympäri Galileaa. Hän paransi sairaita, julisti Jumalan valtakuntaa ja kutsui itselleen seuraajia. Samaisen järven rannalla, missä hän asusteli, hän tapasi ensimmäiset seuraajansa. Eräänä päivänä, kun hän käveli Genesaretin järven rannalla, hän näki kaksi veljestä heittämässä verkkoa järveen, Simonin, jota kutsutaan Pietariksi, ja Andreaan, hänen veljensä.

Miehet olivat ammattikalastajia ja olivat parhaillaan työn touhussa kun Jeesus tuli heidän luokseen. Jeesuksen ja näiden miesten välisestä keskustelusta ei kerrota muuta, kuin hänen yllättävät sanansa heille, kun hän sanoi: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia” (Matt.4:18-20).

Oudon valinnan edessä

Kaikessa lyhykäisyydessään lause oli ällistyttävä. Miten nämä ammattikalastajat voisivat jättää ammattinsa, jota olivat  harjoittaneet todennäköisesti  jo nuoruudestaan lähtien. Yleensä tämä ammatti periytyi isiltä pojille, eikä tuohon aikaan ammattia vaihdettu tai jätetty juuri koskaan, varsinkaan kun siihen sisältyi vahvat perinteet ja yhteisöllisyys, kuten kalastajayhteisöissä. Elettiin yhteisössä, jossa kaikki tunsivat hyvin toisensa, tekivät työtä yhdessä ja viettivät vapaa-aikansakin toistensa seurassa. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus sitoi ihmisiä yhteen ja perinteet velvoittivat jatkamaan isiltä perittyä ammattia.

Tuohon aikaan oli tapana, että kalastettiin yhteistyössä muiden kalastuskuntien kanssa ja saaliit jaettiin keskenään. Tämä velvoitti jokaista tekemään osuutensa. Kyse oli hyvästä ja vakaasta ammatista, missä pysyttiin yleensä elämän loppuun saakka ja, missä oli taattu toimeentulo. Kalastuskunnat koostuivat tavallisesti perheen jäsenistä ja useimmilla oli varaa palkata apulaisiakin, sillä kalastaminen Gennesaretilla oli noihin aikoihin  hyvin tuottoisaa.

Kohti tuntematonta

Tällaisessa tilanteessa Galilean kalastajat  kohtasivat muukalaisen, joka yksinkertaisesti vain käski jättämään kaiken tämän taakseen ja seuraamaan itseään. Evankeliumi kertoo, kuinka heti kohta, kuultuaan Jeesuksen sanat, he jättivät verkkonsa ja lähtivät seuraamaan häntä (Matt.4:20). Tämä tapahtui tuossa samassa hetkessä, välittömästi ja viivyttelemättä. Sen täytyi olla heidän ystävilleen ja omaisilleen täysin käsittämätön ratkaisu. Miten he saattoivat jättää noin vain elinkeinonsa ja koko elinpiirinsä ja lähteä vieraan ihmisen matkaan?

Tapahtunutta ei voi selittää mikään muu, kuin yliluonnollinen ihme. Sen täytyi olla Jumalan Hengen työtä, joka avasi heidän sydämensä vastaanottamaan kutsun ja lähtemään muukalaisen matkaan. Jotakin yliluonnollista täytyi tapahtua heidän sisimmässään, muuten sellainen ei olisi ollut mahdollista. Se täytyi olla Jumalan Hengen vaikutusta. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, minne tie johtaisi, mutta silti he olivat heti valmiita jättämään kaiken ja lähtemään hänen matkaansa.

Saman ratkaisun edessä oli kerran uskon isäksi nimetty Abraham. Hänkin joutui tekemään päätöksen tietämättä mihin hänen tiensä johtaisi. Hän lähti Jumalan käskystä maastaan, kodistaan ja isänsä suvusta luottaen Jumalan lupauksiin ja johdatukseen. Se oli uskon hyppy tuntemattomaan. Hän ei voinut tietää, minne hänen tiensä johtaisi. Oli vain luotettava Jumalan lupauksiin ja siihen, että hän tietäisi parhaiten mikä olisi hänelle hyväksi.

Kutsu seurata

Jeesus ei kutsunut Pietaria ja Andreasta fanikerhoonsa tai kannattajikseen, vaan hän kutsui heidät seuraamaan itseään, hänen esimerkkiään ja puheitaan. Sama koskee meitä. Meiltäkin se vaati lujaa päätöstä luopua kaikesta mikä estää Jeesuksen seuraamisen. Olemme saman ratkaisun edessä ja joudumme tekemään sen uskon varassa. Jos haluamme olla Jeesuksen seuraajia, meidänkin on antauduttava hänelle ja siihen mihin hän haluaa meitä johdattaa. Emme voi sanoa olevamme Jeesuksen seuraajia, jos vain pidämme hänen sanojaan totena, mutta emme toteuta niitä elämässämme tai etsi hänen johdatustaan.

Alkaako nyt huimata – tuntuuko siltä, että ei minusta ole Jeesuksen seuraajaksi? Luulenpa, että meistä kaikista tuntuu aika ajoin siltä. Kutsu astua Jeesuksen jalanjäljissä voi tuntua liian vaativalta. Kuinka me heikkoina ihmisinä voisimme yltää siihen miten hän eli ja opetti. Tunne voi olla, kuin seisoisi suuren vuoren juurella ja katselisi sen päätä huimaavaa korkeutta. Vuori edessä voi näyttää täysin ylipääsemättömältä. Elämällään ja puheillaan Jeesus asetti korkean standardin, mutta silti meidät on kutsuttu seuraamaan häntä.

Sitä ei pidä kuitenkaan käsittää vuoreksi, jonne on pakko kiivetä saman tien  vaikka tuntisi itsensä sen edessä pieneksi ja voimattomaksi. Herra ei vaadi meiltä suorituksia, eikä mitään mikä on yli voimiemme. Hän pyytää meitä tekemään vain sydämen päätöksen ja luovuttamaan elämämme hänen johdettavakseen. Hän itse huolehtii kasvattamisesta ja kouluttamisesta ja hän on siinä hyvin hyvin kärsivällinen. Hän on luvannut myös vahvistaa, antaa voimia ja armonsa avuksi.